Kulttuuripalkinto, kunnia-ammattilaiset, Pro Leppävirta

Ajankohtaista

Ehdota liikunnan ja urheilun palkittavia 

Leppävirran kunta palkitsee vuosittain parhaat urheilijat ja stipendiurheilijat. Palkinnot julkaistaan tammikuussa järjestettävässä tilaisuudessa.
Kuntalaisilla ja liikunnan ja urheilun toimijoilla on mahdollisuus jättää ehdotukset palkittavista urheilijoista, valmentajista ja seuratoimijoista 18.11.2018 mennessä. Leppävirran kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee asiaa marraskuun kokouksessaan. Lisätietoja >>

Tee ehdotus tällä lomakkeella >>
Lomakkeen suora osoite:  Linkissä on virhe, korjataan heti kun mahdollista.

Ehdota vuoden 2018 Leppävirran kulttuuripalkinnon saajaa

Leppävirran kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta myöntää vuosittain kulttuuripalkinnon. Ensimmäisen kerran kulttuuripalkinto myönnettiin vuonna 1981. Palkinto myönnetään kulttuurin alueella kunnostautuneelle yksityiselle henkilölle tai yhteisölle. Jätä lautakunnalle ehdotuksesi kulttuuripalkinnon saajaksi 24.10.2018 mennessä joko verkossa tai paperilla kunnantalolla, kirjastolla ja kirjastoautossa. Kulttuuripalkinnon saaja julkistetaan itsenäisyyspäivänä 6.12.2018.

Tee ehdotus tällä lomakkeella >>

Lomakkeen suora osoite: https://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin1177195&SID=8d262e34-6f35-4c71-9a3a-2e04bbcaa14b&dy=1935851835 

 

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN PALKINNOT

Leppävirran kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta myöntää vuosittain seuraavat palkinnot ja tunnustukset:

Kulttuuripalkinto

Myönnetään kulttuurin alueella kunnostautuneelle yksityiselle henkilölle tai yhteisölle. Ensimmäisen kerran kulttuuripalkinto myönnettiin vuonna 1981.

Kulttuuripalkinto 2017

Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi tänä vuonna jaettiin kaksi kulttuuripalkintoa:
- Markku ja Helena Kuosmanen
- Leppävirta vanhoissa postikorteissa -teoksen toimituskunta;
Markus Harald, Raimo Auvinen, Teppo Ritari, Leppävirran Rotaryklubi ry
Lisätietoja täällä >>
 

Aiemmat palkitut

Vuonna 2016 palkinnon sai Anssi Toivanen, lisätietoja täällä >>
Luettelo 1981-2015 palkituista täällä >> 


Kunnia-ammattilaisen arvo

Myönnetään ehdotusten perusteella vuorovuosin alkutuotannon, teollisuuden ja palvelualojen piiristä olevalle henkilölle.

Vuoden 2017 kunnia-ammattilainen Markku Parkkonen julkistettiin 10.6. Leppävirta-päivillä. Parkkonen on pitkän linjan metallialan ammattilainen Leppävirran pitäjiltä. Nykyisin Parkkonen työskentelee Amec Foster Wheelerillä työnjohtajana. Leppävirran ammattikoulun jälkeen opiskelu jatkui Teknisessä koulussa Kuopiossa. Parkkonen valmistui vuonna 1982 ja on siitä lähtien työskennellyt metallialalla toimihenkilötehtävissä. Työura alkoi Ahlström Osakeyhtiössä, siellä Parkkonen työskenteli levyseppänä vuoteen 1982 saakka ja sen jälkeen työnjohtajana 1989 saakka. YIT:lle Parkkonen siirtyi 1989 ja työskenteli siellä vuoteen 2001 saakka. Ura on jatkunut tuon jälkeen Amec Foster Wheelerillä. Parkkonen on kotoisin Leppävirran Särkijärven kylältä ja toimi kotipaikallaan myös maanviljelijänä. Metsästys ja kalastus ovat olleet hyviä harrastuksia jo nuoresta alkaen, ja metsästysseurojen luottamustehtävissä Parkkonen toimi erityisesti 1980-luvulla.

Vuoden 2016 kunnia-ammattilainen julkistettiin 10.6. Leppävirta-päivien avajaisissa. Hän on Paula Vänskä joka työskentelee kotihoidon esimiehenä. Perusteluissaan lautakunta totesi

Palkittava on tehnyt pitkäjänteistä, laadukasta työtä tärkeällä ja ihmisiä kohtaavalla alalla. Hän on ollut kehittämässä alaa jonka tarve on joko ajan lisääntymässä. Palkittu arvostaa asiakasta ja on asiakkaidensa arvostama.

Palkinto on myönnetty vuodesta 1972 lähtien, kunnia-ammattilaisten luettelo tästä >>


Urheilijapalkinnot

Leppävirran kunta palkitsee vuosittain parhaat urheilijat ja stipendiurheilijat. Palkinnot julkaistaan tammikuussa järjestettävässä tilaisuudessa. Palkitsemissäännöt:
Parhaat urheilijat
Stipendiurheilijat

 

KUNNANHALLITUKSEN PALKINNOT

Pro Leppävirta -mitali
 

Pro Leppävirta –mitalin myöntää Leppävirran kunnanhallitus. Mitali myönnetään tunnustuksena merkittävistä ansioista Leppävirran kehittämisessä, sen etujen turvaamisessa valtakunnallisissa ratkaisuissa sekä Leppävirran myönteisestä tunnetuksi teosta kansallisella tai kansainvälisellä tasolla.

Mitalin ovat saaneet:
1989

Oopperalaulaja Jorma Hynninen (kunnan 350-vuotisjuhlavuosi)
1990
Oy Hackmann Ab; perusteena yrityksen pitkäaikainen ja monipuolinen vaikutus Leppävirran tunnetuksi tekemisessä ja kehittämisessä. Kuluva vuosi oli Hackman Oy:n 200-vuotisjuhlavuosi.
1992
Muusikko Mikko Perkoila, vuorineuvos Paavo V. Suominen (Huurre Oy)
1999
Rouva Siegrid Mexner, Schwerte (ystävyyskuntatyöstä)
2007
Säveltäjä, muusikko Mikko Kuustonen
2014
Kuvanveistäjä Pekka Kauhanen

Mitalista ja sen tekijästä
Pro Leppävirta –mitalin on suunnitellut ja valmistanut
kuvanveistäjä Taru Mäntynen.
- mitali on tyypiltään pienoisveistos, joka on muotoiltu lepänlehden muotoiseksi
- etusivulla on teksti ”Pro Leppävirta” Leppävirran karttapohjan päällä
- takasivulla on Leppävirtaa ja sen elinkeinoja kuvaavia symboleja (tehtaanpyörät, hevonen, Joutsentukat – veistoksen naishahmoja).

Kuvanveistäjä Taru Mäntysestä lisää Suomen Taiteilijaseuran sivuilta > >

 


Sivua muokattu viimeksi 3.10.2018 15:04:07