Leppävirran kyläneuvosto

Toimintaa jo vuodesta 2007 lähtien

Vuonna 2022 Leppävirran kyläneuvosto täytti 15 vuotta, kyläneuvosto aloitti toimintansa 4.2.2007 Soinilansalmen Salmitalolla. Kokoukseen osallistui 14 kylältä 35 henkilöä ja kyläneuvoston perustamisesta oltiin yksimielisiä. Leppävirran Kyläneuvosto aloitti toimintansa ns. kansalais- ja asukaslähtöisesti ja olimme edellä kävijöitä koko Suomessa. Monta kertaa vuosien aikana on kutsuja tullut esittelemään eri puolille Suomea tätä Leppävirran mallia.

Silloin kun toimintaa aloitettiin, pohjana oli kylien välisen yhteistyön tiivistäminen sekä kylien, taajamien ja haja-asutusalueen asioiden esiin nostaminen. Puolet kuntamme asukasmäärästä asuu isoimmilla ja pienemmillä kylillä, joten näin olemme olleet takaamassa, että kuntalaisia kuullaan muulloinkin kuin kuntavaalien alla. Toiminta on vuosien aikana kehittynyt ja olemme tarttuneet esille nousseisiin asioihin ja uusiin haasteisiin.

Aika ajoin Kyläneuvoston rekisteröinti on noussut keskusteluun, mutta vielä tässä vaiheessa kannatusta ei ole riittävästi. Kyläneuvoston toimintaa halutaan edelleen, koska se on löytänyt tärkeän paikkansa Leppävirralla. Paljon on viidentoista vuoden aikana tapahtunut, lista on pitkä mihin Leppävirran kyläneuvosto on vaikuttanut.

Esitys kyläfoorumin perustamisesta

On ymmärrettävää, että korona aika hiljensi ja lamaannutti yleisesti yhdistysten toimintoja, mutta elokuussa- 2022 kokouksessa napsautettiin toiminta positiivisessa ja yhteistyön hengessä käyntiin. Toimintaa päätettiin lähteä uuden virittämiseen ja kehittämiseen. Niinpä Kyläneuvosto teki esityksen Leppävirran kunnanhallitukselle Kyläfoorumin tms. yhteistyöverkoston saamisesta Leppävirran kuntaan. Esityksessä visioitiin yhteistyöverkoston kuuluvan samalla tavalla kunnan toimintaan kuin olemassa oleva Yhdistysfoorumi. Toiminnan tavoitteena olisi kylien ja Leppävirran

kunnan yhteistyön kehittäminen kaksisuuntaisesti vaikuttamisen, tiedottamisen, keskustelemisen ja kuuntelemisen kanavana, jolloin kylien näkökulma otettaisiin huomioon päätöksenteossa sekä kylät saisivat tietoa kunnan toimista. Tämä edistäisi tiedonkulkua ja yhteistyötä kunnan toimialojen ja kylien välillä. Tärkeänä toiminta-ajatuksena on edistää kuntalain 22 §:n mukaisesti kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Kunnanhallitus hyväksyi esityksen 12.9.2022 pitämässään kokouksessa. Kunnanhallitus antoi jatkovalmistelun kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunnalle. Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa 19.10.2022 asia oli käsittelyssä ja pöytäkirjassa todetaan, että Kyläfoorumit otetaan yhdeksi kylien kanssa tehtävän yhteistyön muodoksi vuoden 2023 alusta alkaen.

Kuntakentällä on tulossa melkoisia muutoksia hyvinvointialueiden myötä, meitä tarvitaan edelleen kunnan tärkeänä kumppanina. On mielenkiintoista nähdä kuinka uusi kunnan järjestämä Kyläfoorumi lähtee käyntiin.

Vuosi 2023 aloitettiin vuosikokouksella, jolloin Kyläneuvostolle hyväksyttiin uudistettu toimintasääntö. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin toiminnan vuosikello käyttöön. Vuosikello on jaettu neljään lohkoon vuoden aikojen mukaan ja sinne kirjatut asiat tuovat selkeyttä milloin ja mitä pitää tehdä. Nyt on kello viritetty ja viisarit osoittavat, että helmikuun aikana kylät ilmoittavat allekirjoittaneelle asiat joita Leppävirran historian ensimmäisessä Kyläfoorumissa 19.4.2023 toivotaan käsiteltävän. Viisarit osoittavat myös maaliskuun kohdalle koulutusta; Kyläneuvosto on tilannut kylä/turvallisuus suunnitelmien tekemisestä koulutusta Pohjois-Savon kylät ry:ltä ja maaliskuun 18. pvä tämä koulutus toteutuu. Näillä uusilla askelilla mennään nyt eteenpäin, katsotaan saadaanko luettelo ”mitä ollaan saatu aikaan” kasvamaan.

Arja Huovinen

Leppävirran Kyläneuvoston puheenjohtaja