Kulttuuriympäristön hoitosanastoa
Sanastoa arkkitehti 2/2000 lehdestä
Anastyloosi
Jo Ateenan julistuksessa 1931 mainittu periaate (anastylosis) raunioiden alkuperäisten fragmenttien (osien) takaisin paikalleen asettamisesta niin, että uudet väli- ja tukiosat erottuvat vanhasta.
Entistäminen
Rakennuksen, rakennusosan tai pintakäsittelyn palauttaminen johonkin aikaisemmin vallinneeseen tilaan. Vrt. palauttava restaurointi.
Fasadismi
Periaate, jossa vanhan rakennuksen julkisivu jätetään muuten kokonaan uuden rakennuksen osaksi.
Jälkeistoteutus
Vanhan suunnitelman toteuttaminen huomattavasti suunnitteluajankohtaa myöhemmin.
Jälleenrakentaminen
Rakennuksen tai rakennuksen osan rakentaminen uudelleen vanhoja rakennuspiirustuksia, tyyppipiirustuksia tai traditiota noudattaen. Esimerkiksi Mies van der Rohen Werkbund-paviljonki Barcelonassa on esimerkki kokonaan kadonneen rakennuksen reprodusoinnista(kopioimisesta).
Konservointi
Normaalissa kielenkäytössä konservointi tarkoittaa konservaattorin tekemää työtä eli puutteellisen tai uhanalaisen rakenteen tai rakennusosan säilyttämistä.
Rakennuskonservointi
Lähes sama asia kuin säilyttävä restaurointi.
Korjaaminen tai korjausrakentaminen
Laaja kattokäsite, joka pitää sisällään kaikki vanhalle rakennukselle tehtävät toimenpiteet.
Peruskorjaus
Vanhan rakennuksen korjaaminen uudisrakentamisen periaatteita noudattaen. Peruskorjauksessa rakennuksen tekninen varustelutaso nostetaan uutta vastaavaksi.
Perusparannus
Perusparannuslain vuonna 1979 synnyttämä sana, joka tarkoittaa rakennuksen kannalta samaa kuin peruskorjaus.
Rakennussuojelu
Lakeihin tai asetuksiin perustuvaa toimintaa, joka tähtää rakennuskannan tai kulttuuriympäristön säilymiseen.
Rekonstruointi
Puretun tai osittain kadonneen rakennuksen rakentaminen
uudelleen mahdollisimman tarkkaan alkuperäistä muistuttavaksi alkuperäistä rakennustapaa noudattaen. Joskus rekonstruoinnilla tarkoitetaan myös suurin piirtein samaa kuin palauttavalla restauroinnilla.
Restaurointi
Säilyttämisen arvoisena pidettyyn rakennukseen kohdistuvat toimenpiteet, joilla pyritään rakennuksen elinkaaren pidentämiseen joko tyyliä korostaen, aikaisempaan tilaan palauttamalla, kerrokset säilyttäen ja/tai uusia osia lisäten.
Tyylirestaurointi
tarkoittaa rakennuksen tai sen osan muuttamista niin, että tyyliin sopimattomat osat poistetaan ja tarvittaessa rakennetaan myös sellaisia osia, joita ei rakennuksessa ole aikaisemmin ollut. Tyylirestaurointi oli yleinen 1800-luvun lopulla. Tyylirestauroinnin isänä on pidetty Eugène Emmanuel Viollet-le-Ducia (1814-1879). Jukka Jokilehdon kuvauksen perusteella le-Duc käytti ennemminkin palauttavaa kuin tyylirestaurointia omissa töissään.
Palauttava restaurointi
pyrkii rakennuksen jonkin aikaisemman vaiheen tai vaiheiden palauttamiseen lisäyksiä poistamalla ja kadonneita osia tarkkojen tutkimusten perusteella jälleenrakentamalla.
Säilyttävä restaurointi
pyrkii jättämään kaikki aikaisemmat kerrokset ennalleen painottuen vaurioituneiden osien konservointiin ja suojaamiseen. Säilyttävässä restauroinnissa voidaan rakentaa myös uutta, jos rakentaminen ei aiheuta vanhojen rakenteiden poistamista eikä korostu liikaa. Englantilainen John Ruskin (1819-1900) vei autenttisuuden kunnioituksen äärimmilleen niin, ettei säilyttävässä restauroinnissa uuden rakentaminen ole lainkaan mahdollista.
Saneeraus
Saksankielestä (die Sanierung) lainattu sana, joka tarkoittaa terveyttämistä. Suomessa saneerauksella on tarkoitettu joko kaupunkien korttelisaneerauksia vanhoja rakennuksia purkaen ja uusia rakentaen tai yksittäisen vanhan rakennuksen muuttamista uudisrakentamisen keinoin uutta vastaavaksi.