Minun Leppävirtani

Minun Leppävirtani -juttusarjassa kuukausittain vaihtuva henkilö kirjoittaa omista kokemuksista ja ajatuksistaan liittyen Leppävirtaan ja leppävirtalaisuuteen. Sarjan aloittaa kunnanjohtaja Matti Raatikainen.

Muut kirjoittajat ovat: helmikuu: kyläneuvoston pj Arja Huovinen, maaliskuu: kirkkoherra Teppo Ritari, huhtikuu: Pentti Huopainen, veteraanitoiminnan aktiivi, toukokuu: Ada Lähdesmäki, Leppävirran lukion 1. vuoden opiskelija, kesäkuu:  päätoimittaja Eeva-Liisa Pennanen, heinäkuu: projektipäällikkö Paula Koponen, elokuu: yrittäjä Hannu Raatikainen, syyskuu: hallintojohtaja Kirsi Moisander, lokakuu: muusikko Mikko Perkoila, marraskuu: kunnanvaltuuston pj Pekka Nykänen ja kunnanhallituksen pj Mia Hahtala. Sarjan päättää joulukuun kirjoituksessa itse Joulupukki.
 

Joulukuu: Joulupukki

Jouluvirtaa Leppävirralle

Molemmilla on virtaa – Leppävirralla ja joulupukilla. Molemmat ovat vanhoja mutta alati nuorekkaita uudistajia, liki neljän sadan joulun kokemuksella.

Leppävirralle joulupukki saapuu aina hyvillä mielin. Elvin joulupullat, Laurin muikut, emäntien ruisleivät jne. loihtivat lapset, lastenlapset, joulupukin kera muorin vanhaan tunnelmaan. Joulukinkkukin tuli kerran hankittua suoraan karsinasta ja toimittua teurastajan apurina. Oi niitä aikoja, kun joulupukki sai varttua ja asua aikojen saatossa oikeassa elämän virrassa.

Leppävirta on kehittymisen mahdollisuuksiltaan edelleen runsas, toimintatavaltaan viisaasti varakas, toisistaan huolta pitävien ihmisten yhteisö. Kunnantuvalla ei ole koskaan tonttuiltu talouden pidossa. Siten on varmistettu ja varmistetaan lahjojen riittäminen vuosi vuodelta kaikenikäisille. Palvelut pelaavat ja paranevat tänäkin vuonna roimasti. Niistä kannatta kelloja kilisyttää kautta vuoden ja kautta maan.

Osa Suomenlahden rantaan pakkautumaan joutuneista palaa kernaasti Savoon. Jos vain on työtä ja asuntoja aluksi tarjolla maakunnassamme. Työ ja asuminen sitovat ihmisen paikkaan ensin. Hyvän elämän kruunaavat sujuvat perus- ja vapaa-ajan palvelut sekä mahdollisuudet sivistyksen, kulttuurin, liikunnan rientoihin. Sitä laatua on Leppävirralla runsaasti. Siitä kertomisessa ei kannata pihtailla. Nyt on aika ja mahdollisuus Kuopion hyvässä kasvuimussa ottaa maakuntaamme suuntautuvaa muuttoa vastaan laajemmalle alueelle. Siihen on mahdollisuuksia ja tarjottavaa Leppävirralla, hyvän elämän joululahjaa laajentuvalle joukolle.

Suuressa salissa kunnantuvalla shamaanien yhteinen ilo on innostua varaamaan paikkoja uusille savuille. Niitä on järkevää osoittaa vesistöjen ja kirkonkylien läheltä. Luonnonvaroilla on joulupukki ammoisina aikoina hellinyt Leppävirtaa kovasti. Niistä saa elämänvirtaa edelleen. Hyvin kaavoitettu ja asuttu virran varsi on upeaa rakennettua kansallismaisemaa.

Joulupukilla onkin pohdinnassa lahjasäkkiin kunnantuvan shamaaneille aavistuksen uusvanha piirustus- ja pähkäilytehtävä. Kalmanlahden kahta puolen on oivallinen ja suuri alue asuttamiseen. Alue on myös otollinen uusiutuvien energiamuotojen ratkaisuille nykyajan tilavissa savutuvissa. Kauas kannattaa katsoa kunnan kestävää tulevaisuutta suunnitellessa. Läheltä saattavat usein löytyä toimivat ratkaisut.

Upeasta lukiosta, uudesta kirjastosta sekä vauvasta vaarille terveiden elämäntapojen keskuksesta Vokkolassa kannatta myös kelloja kilisyttää. Joulupukkikin liittyy kernaasti viestin viejiin. Joulupukin pajassa työnteko ja yrittäminen ovat kunniassa. Niin on ollut ja painavasti syytä olla Leppävirrallakin.

Taidanpa lopuksi vihjata toisestakin lahjaideasta kunnantuvalle, kuntalaisille ja uutterille yrittäjille. Toivon ja tuon kaikille paljon mukeja, vaikka pahvisia kupposia. Kutsukaa puolin ja toisin jouluglögeille. Tutustukaa, kannustakaa, kiittäkää tehdystä työstä ja työpaikoista. Kiittää ja kannusta on syytä niin työntekijää, yksin yrittäjää kuin teollisen toiminnan harjoittajia. Se lämmittää, se kannustaa, se kantaa kaamoksessa. Kiitoksessa ei kannata kitsastella. Yrittämisen virtaa yhteiseksi eduksi.


Marraskuu: kunnanvaltuuston pj Pekka Nykänen ja kunnanhallituksen pj Mia Hahtala

Minun Leppävirtani jouluinen pukki

Älä tule paha pukki. Tule hyvä pukki.

Tule pukki mistä kautta tahansa. Älä tule kuitenkaan Kuopiosta, äläkä ainakaan Varkaudesta. Tule varsin vanhan 375-vuotiaan Leppävirran jouluun ikääntyneitä arvostavalla tavalla. Liitele vapaasti ilmojen halki poron kanssa ahkioinesi. Laskeudu suoraan leppävirtalaisten keskeiselle liikunnalliselle paraatipaikal-lemme Vokkolanrinteelle. Uudistunut hotellimme on valmiina tarjoamaan ennen lahjojen jakoa sinulle raikkaan jouluisan glögin ja esittelemään kohta päätä valmistuvan monitoimitalomme Vesileppis Areenaan.

Ethän ole paha ahmattipukki, joka kahmii kuntalaisten kukkarosta yksimielisen eduskunnan ohjaamana sotemiljoonia tahi ethän pukki ole valtionosuusleikkausosastolta panemassa rahahanoja kiinni juuri leppävirtalaisilta. Kuntarakenteesta en viitsi edes esittää toivomuksia, koska uskon tonttujesi jo hoitaneen sen pois päiväjärjestyksestä.

Jos olet hyvä pukki ja tulet suoraan Leppävirralle ja etkä ole myöhässä tahi oikeustoimikelvottomassa kunnossa ja tuot meille piiskojen sijasta ihan oikeita lahjoja, niin toivon:
Tuo meille elinvoimaa ja elämisen virtaa ja sitä kautta lisää pk-yrityksiä.
Tuo meille juuri laajasti kaavoitetuille tonteillemme uusia asukkaita.
Huolehdi myös toimivista yrityksistämme ja kanna näin kortesi kekoon, jotta Leppävirta säilyttää hyvän taloutensa ja itsenäisyytensä.
Lisäät noilla keinoin asukasmääräämme ja uusien veronmaksajien myötä hyvinvointiamme, mikä tuo kuntalaisillemme joulurauhaa.

Vielä toivon joulupukki, jos pussisi kantokyky kestää: Puhuttele meitä kaikkia yli 10 000 asukasta nimillä ja yksilöinä, myös kuntaamme. Huomioi meidät ensisijaisesti erikseen ja vasta sen jälkeen ryhminä tai porukoina. Tuo hyvä joulupukki meille myös taitoa ja tahtoa kestää muutoksia, vaikeitakin, silloin kun ne ovat välttämättömiä.

Kiteytän: Tule hyvä pukki. Pidä tontut ruodussa. Anna joulurauha meille kaikille.

Pekka Nykänen
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja

Minun Leppävirtani

Minun Leppävirtani on turvallinen ja eteenpäin katsova kunta. Kunta, jossa lapset voivat kulkea kylän raitilla turvallisesti jääkiekkoharjoituksista kotiin. Turvallinen kunta, jossa rollaattorilla kulkevat ikäihmiset pääsevät kauppaan ja terveyskeskukseen hiekoitettuja teitä pitkin.

Turvallinen kunta tarjoaa laadukkaat ja saatavilla olevat peruspalvelut. Päivähoidossa hoidetaan pieniä yksilöllisesti, kohdellaan tasapuolisesti ja harjoitellaan elämisen taitoja kannustavassa ympäristössä. Peruskoulussa on ammattinsa osaavat opettajat, koulujen puitteet ovat oppimiseen kannustavat ja koulukiusaamiseen puututaan ajoissa. Koulutiet ovat turvallisia. Oppilaita kannustetaan ja pidetään huolta heikoimmista.

Terveyspalvelut ovat saatavilla niin, että jokainen apua tarvitseva saa hoitoa riittävän ajoissa. Hoito on hyvää ja inhimillistä. Sosiaalitoimessa asiakasta kohdellaan yksilöllisesti ja tasa-arvoisesti. Vapaa-ajan palvelut ovat monipuoliset. Uuden kirjaston monipuolinen aineisto palvelee lapsista ikäihmisiin ihan jokaista. Vokkolanrinteen alue tarjoaa mahdollisuuksia ikäihmisten vesijumpasta pikkulasten riemunkiljahduksin sävyttämiin liukumäkilaskuihin, yleisurheilusta salibandyyn ja keilailuun.

Harrastusmahdollisuuksia on riittävästi, myös ilmaisia. Kulttuuritarjonta on monipuolista, jouluisista kirkkokonserteista aina kesäteatteriin.

Minun Leppävirtani katsoo eteenpäin ja tekee eri aloilla yhteistyötä alueen muiden kuntien kanssa. Kunnan elinvoimaisuudesta pidetään huolta ja toivotetaan uudet asukkaat tervetulleiksi.

Minun Leppävirrallani on turvallista asua ja elää. Naapurit pitävät huolta toisistaan. Karanneet koirat löydetään ja kotiin soitetaan, jos lapsella on jäänyt heijastin aamulla laittamatta. Naapuria autetaan puiden kaatamisessa ja kauppa-asioilla. Minun Leppävirtani on yhteisöllinen. Heikoimmista huolehtiva.

Tällainen on minun Leppävirtani. Oma ajatus ja toive tulevasta.

Mia Hahtala
Kunnanhallituksen puheenjohtaja


Lokakuu: Mikko Perkoila

Vettävirta

Usein tulee vieläkin mieleen hetket keittiön pöydän ääressä – pääasiassa tietenkin ruoka-aikaan. Olemisen keskeen tunkee ääni, matala jyminä, ja kohta ikkunasta näkyy pihan poikki lipuva laiva. Tai joskus kesäiseen aikaan tukkilautta, joka tietysti lipuu pihan poikki paljon hitaammin.

Varsin omalaatuisen pihanäkymän selittää se että keittiömme ikkuna sijaitsi Leppävirran vanhan kotiteollisuuskoulun (entisen meijerin) virran puoleisella seinällä. Talon sisällä sijaitsivat puolestaan soitinrakentajayhteisömme työtilat ja asunnot. Tai soitinrakentajayhteisön tilat toki edelleen sijaitsevat samojen seinien sisällä, meidän perheemme vain poistui kuvioista jo 22 vuotta sitten.

Leppävirran ranta, kuten myös kirkonkylä, Konnuksen kanava, syrjemmät kylät ja totta kai myös ihmiset olivat perheemme todellisuutta seitsemän vuoden ajan ja säilyy siis mielessä yhä vain. Pojan lapsuusvuodet, seitsemän ensimmäistä vuotta, antoivat ajalle erityisen merkityksen. Usko-akseni aika harva nykyajan kasvatti on esimerkiksi kuljetettu päivähoitoon milloin pyörällä, milloin potkukelkalla tai veneellä soutaen, vuodenajasta riippuen. Pojankin mielestä paikkakuntamme nimi oli pitkään ”Vettävirta”.

Kyllähän meitä aluksi tietysti ihmeteltiin. Saimme kuulla että valtuuston kokouksessa, jossa joukkomme vuokrasopimuksesta päätettiin, käytettiin asiasta noin suurin piirtein 40-70 puheen-vuoroa. Muistaakseni se meni jotenkin niin, että säästöpankkikepulaiset kannattivat ja osuuspankkikepulaiset vastustivat kunnan tilojen vuokraamista omalaatuiselle ilmeiselle hippijoukolle, jonka yritystoiminnallakaan ei ollut kasvun tarvetta – tavoitteena kun oli vain itsensä ja perheen elättäminen. Vähän niin kuin maaseudulla oli ennenkin toimittu. No, kunta otti riskin, ja ainakin meidän mielestämme se kannatti.

Naapurusto otti meidät tulokkaat iloisesti vastaan, ja porukoiden kesken syntyi monentasoisia ystävyyssuhteita ja erilaista yhteistoimintaa. Mekin oltiin loppujen lopuksi ihan tavallisia ihmisiä, joskin monet meistä lievästi musiikkisuuntautuneita. Tavaksemme tuli järjestää verstaan tiloissa ilmaisia konsertteja ja muita esityksiä, joissa esiintyi eri sortin taiteilijaystäviämme. Jos joku tutuista kyläläisistä ei ilmaantunut paikalle, hänen ylleen putoili paheksuvia katseita kun seuraavan kerran jossain nähtiin.

Leppävirta oli minulle hyvä paikka tehdä musiikkia. Julkaisin siellä asuessani kolme albumia ja lisäksi tein vinon pinon lauluja muihin tarkoituksiin. Kanteleita taisi valmistua osaltani tuhatkunta. Suoraan Leppävirtaan liittyviä lauluja tein useita, mm. laulut Kanavanrannan Manta ja Norsujen tanssi. Niitä laulaessani ajaudun edelleenkin Leppävirran maisemiin. Niinhän se on: paikat joissa elämän eri vaiheita vietämme, muodostuvat aina osaksi meitä.

Sitten tuli aika lähteä. Kun muuttokuorma oli lähtenyt ja me olimme lähdössä autollamme sen perään, muistan ärähtäneeni itkevälle pojallemme: ”Ja nyt loppuu se kiukuttelu!” Mihin poika: ”Mä en kiukuttele, mä olen surullinen!” Niin oppi faijakin jotain.


Mikko Perkoila
Muusikko
 

Syyskuu: Kirsi Moisander

Puiden siimeksessä, omassa pihassa

Työtoverini sanoi minulle työpaikkamme ruokalassa Jyväskylässä, kyllä sinä olet sydämeltäsi leppävirtalainen. Olimme keskustelleet Leppävirran kirkolla olevasta perheeni kodista Anttolasta ja sen keittiöremontista jota parhaillaan mieheni kanssa aloittelemme.

Jäin miettimään hänen sanojaan ja totesin, että näinhän se on. Leppävirralla on kotimme, 160-vuotias Anttola, jossa lapsemme ovat kasvaneet ja johon sukumme ja ystäviemme kanssa kokoonnumme yhteisiin hetkiin niin ilon, kuin surunkin aikoina. Täällä mieheni suku on asunut jo 1500- luvulta alkaen ja pojillamme on vahvat juuret. Täällä asuvat puolisoni sisar miehineen sekä läheisiä ystäviämme, ja täällä ovat metsämme ja mökkimme. Oma maa ja mantu.

Synnyin ja kasvoin Varkaudessa, Jäppilästä muuttaneen äidin ja siirtokarjalaisena kaupunkiin muuttaneen isän kalakauppiasperheessä. Leppävirrasta tuli minulle tuttu paikka jo lapsuudessa, kun perheyrityksemme asiakkaina olivat leppävirtalaiset kaupat ja ravintolat. Lapsuudessani äitini nuorin veli asui perheineen Sorsakoskella ja toisen enon vaimo on sieltä kotoisin, joten myös monet kuntalaiset ovat tuttuja jo vuosikymmenten takaa.

Tapasimme mieheni kanssa kouluaikaan ja menimme naimisiin Jyväskylän yliopistossa käymiemme opiskelujen loppuvaiheessa. Molemmilla meillä oli koko opiskeluajan tavoitteena palata Savoon. Niin teimmekin joten Jyväskylän, Varkauden ja Kuopion vuosien jälkeen muutimme Leppävirralle vuonna 1990 ensin kirkonkylän rivitaloon ja sitten Anttolaan jonka ostimme ja korjasimme kodiksemme vuonna 1991.

Kodiksemme, vaikka Leppävirta ei ole kyennyt tarjoamaan minulle eikä miehellenikään työpaikkaa, vaan olemme hakeneet leipämme eri puolilta Suomea. Silti vuosien automatkojen jälkeenkin olemme edelleen leppävirtalaisia. Hoidamme kahta kotia ja kahta pihaa, mutta vai toinen niistä on sydämessämme ehdoitta. Aivan kuten toinen poikamme sanoi kotioven avattuaan, ihanaa kodin tuoksu. 

Kirsi Moisander
Hallintojohtaja


Elokuu: Hannu Raatikainen

Minun Leppävirtani

Syntyperäisenä yläsavolaisena - Pielaveden savolaisena - Leppävirta paikkakuntana on ollut vahvasti tajunnassani, olossani ja elämässäni vuodesta 1976 alkaen. Tuolloin toukokuusssa nuoren miehen elämä muuttui, kun kohtasin leppävirtalaistaustaisen Kyllikki-vaimoni helluntaitansseissa Pielavedellä. Leppävirran kirkko oli hääkirkkomme juhannuksena 1977 ja noista ajoista alkaen olimme viikonloput ja loma-ajat lähes aina Leppävirran maisemissa. Savolaisuus ja savolainen ”viäräleokasuus” on tullut tutuksi.

Aikaa on kulunut 38 vuotta ja moneen leppävirtaiseen olen tutustunut ja monta leppävirtalaista paikkaa olen sinä aikana kolunnut. Muistoihin ovat kirjautuneet Tyyne-anopin maittavat savolaiset pitopöydät, melkein lapsisotilaana sodassa kranaatin sirpaleista haavoittuneen Väinö-appeni savolainen huumori sekä aina positiivinen elämänasenne – tavallinen savolainen mies ei valita, vaan sitkeästi menee eespäin.

Leppävirtalaiseen ruokaperinteeseen kuuluvat hopeakylkiset puhtaiden vesien kalat, erityisesti muikut eri muodoissaan. Yksi parhaista muikkuruokamuistoistani liittyy kesäisen iltayön nuottamiesten veneiden seurailuun ja saaliin jälkeen aamuauringon kultaamilla kallioilla keitettyyn rantakalakeittoon.

38 vuotta kestänyt leppävirtalaisuuteni on vain noin 10 prosenttia Leppävirran kunnan elinaikajanalla – onko se paljon vai onko se vain pieni osanen kotikuntani Leppävirran ajanvirrassa? Riippuu katsojasta ja siitä, kuka historiaa kirjoittaa. Minulle nämä 38 vuotta ovat olleet tavallisen savolaisen miehen parhaat miehuusvuodet. 38 vuoden aikana olen saanut tutustua Leppävirran ja viime vuodet erityisesti Oravikosken kehitykseen ja muutoksiin.

Opiskelut ja työt kuljettivat minut ja perheeni Keski-Suomeen ja Kanta-Hämeeseen. Näiden polkujen kautta juurtuminen Leppävirralle alkoi 1980-luvun lopulla, kun muutimme Leppävirran elinkeino-Erkin houkuttelemana Oravikoskelle ja aloitimme Hanxin toiminnan. Vuoden 1987 lopulla Oravikosken taajama ei näyttänyt siltä, miltä se nyt näyttää. Vuoden 1987 joulukuun pimeänä pakkasiltana kylä näytti synkältä ja ikävältä. Kylän raitti oli hiljainen ja useiden asuntojen ikkunat pimeänä. Kaivoksen toiminta oli loppunut ja mainariperheet olivat muuttaneet työn perässä muihin kaivoskyliin.

Kuluneet 26 vuotta ovat osoittaneet, että Leppävirta on hyvä paikkakunta yrittää; 5-tien läheisyys on helpottanut ihmisten ja tavaroiden liikkumista. Yritystoimintamme onneksi 5-tien oikaisu ja siirto Oravikosken taajaman ulkopuolelle ei ole toteutunut, vaan siitä on tullut savolainen projekti: ”aloittamista vaille valmis”. Yrittämiseen ja työntekoon liittyy myös tärkeä huomio siitä, että minulla on ollut Leppävirralla hyvä työkaverilykky, olen saanut työskennellä osaavien ja innokkaiden ammattilaisten kanssa.

Leppävirran erityispiirteenä ovat olleet ja ovat edelleenkin useat elinvoimaiset taajamat, joiden syntyhistoriaan liittyy vahva yrittäjyys ja uutta luova innovatiivisuus. Leppävirralle on tyypillistä monipuolinen, vahva teollisuusperinne sekä nykyinen elinvoimainen ja monipuolinen teollisuusrakenne. Tämä on saatu aikaan yrittäjien ja Leppävirran kunnan rohkeilla, ennakkoluulottomilla päätöksillä. Meillä Leppävirralla yrittäjyyttä on merkitty aikakirjoihin jo 1700-luvulla. Kaikkeen tuon ajan elämään liittyi yrittäjyys. Liha tuli metsästä, kala järvestä ja nauris kaskesta. Leppävirtalainen yrittäjyys 1700- ja 1800-luvulla perustui puuhun, järvimalmeihin, maatalouden jalosteisiin - niihin raaka-aineisiin, joita oli läheltä saatavissa. Iso innovaatio oli, kun keksittiin, ettei kaikkea puuta pidä kaskessa polttaa, vaan sitä pitää jalostaa. Historiatietojen mukaan kotikyläni Oravikosken sahayhdyskunnassa oli vuonna 1820 noin 200 asukasta eli sama määrä, kuin taajamassa on asukkaita nyt.

Leppävirralla on ollut ja on edelleenkin hyvät peruspalvelut: koulut, sosiaali- ja terveyspalvelut.
Nykyinen Leppävirta ei näytä menevän ainakaan huonompaan suuntaan, kunnan palveluja kehitetään ja kilpailukyvystä huolehditaan. Jokapäiväisen olemiseen liittyvät palvelut ovat muuntuneet tarpeiden mukaan. Joitakin erikoiskauppoja on vuosien varrella poistunut katukuvasta, mutta lähes kaikki kuusikymppisen tavallisen savolaisen miehen jokapäiväiseen elämään tarvittavat palvelut löytyvät. Mutta: palvelut eivät Leppävirralla säily, jos me emme niitä käytä, uskoo

Hannu Raatikainen
Yrittäjä

 

Heinäkuu: Paula Koponen

Minun Leppävirtani

Istun kotini terassilla ja katselen takametsässä huojuvia vanhoja puita. Kuuntelen niiden huminaa ja katselen kohti horisonttia. Niiden juuret ovat täytyneet olla vahvat, koska ovat selvinneet tuulista ja tuiskuista vuosikymmenet.  Omat juureni Leppävirralla ovat tärkeitä itselleni. Myös perheeni juuret ovat täällä ja toivon, että lapsillenikin olisi muodostunut vahva side kotiseutuunsa.

Kun mietin asioita, jotka tekevät Leppävirrasta erikoisen, sanoisin epäröimättä juuret.  Juuret, 375 vuotta itsenäisenä kuntana, ovat se, joka antaa Leppävirralle historian olla juuri Leppävirta, oma erilainen kunta kylineen. Ne ovat osa tämän kotiseutuni omaleimaisuutta. Se antaa oman leimansa myös ihmisille. Ihmisille, jotka ovat osa tätä historiaa.

Millaiset sitten ovat omat juureni kotiseutuuni Leppävirtaan? Nekin ovat pitkä ajanjakso historiaa. Olen viidennen polven leppävirtalainen ja arvostan sitä kovasti. Isovanhempieni ja isoisovanhempieni tekemä työ ja heidän muistonsa näkyy vielä vahvasti omassa elinympäristössäni. On perheemme tietoinen valinta, että olemme valinneet Leppävirran asuinkunnaksemme. Täällä ympäröivät puhdas luonto ja kauniit vesistöt. Monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja riittävät palvelut. Myös työni ja työyhteisöni. Kuitenkin kaikkein tärkeimmäksi vetovoimaksi on muodostunut isovanhempien ja suvun läheisyys. Tukiverkoista lähin, on siis ollut mahdollinen. Ehkäpä saan jonakin päivänä itsekin olla osa tukiverkon jatkumoa. Näistä mielenmaisemista muodostuu minun Leppävirtani.  Ja vaikka asuinpaikkakunta tulisi vielä muuttumaan, juuret kotiseutuun ei koskaan.

On ollut myönteistä huomata, kuinka Leppävirta kuntana kehittyy koko ajan. Toivotan juurevaa ja vahvaa tulevaisuutta juhlivalle kotikunnalleni.

Paula Koponen
Projektipäällikkö


Kesäkuu: Eeva-Liisa Pennanen

Leppävirta on ollut minun ”valtakuntani” syksystä 1993 lähtien, jolloin tulin pitäjälehden, Soisalon Seudun, päätoimittajaksi. Olen osaltani saanut olla kirjoittamassa paikallishistoriaa jo yli 20 vuotta.

Koen olevani etuoikeutettu. Uteliaana savolaisena saan ”virkani” puolesta työntää ison nokkani ihmisten, yritysten, yhdistysten, kunnan ja seurakunnan asioihin. Ja ajatelkaas, siitä vielä maksetaan palkkaa.

Minun Leppävirtani on iso, pinta-alaltaan yli 1500 neliökilometriä. Olen saanut koluta pitäjää laidasta laitaan, ja se onkin työn parhaita puolia – nähdä hienoja kulmakuntia, tavata ihmisiä, välittää heidän asiaansa eteenpäin. Juttumatkat toimituksesta pitäjän perukoille saattavat olla kymmeniä kilometrejä, mutta sinne ajellessa näkee vesistöisen pitäjän upeita maisemia, joissa silmä, sielu ja mieli lepää.

Soisalon seudulla asuu lupsakoita savolaisia, joista kyllä tarvittaessa löytyy syttyjäkin. Itsekin olen ollut puhaltamassa tulta tappuroihin niin lehden palstoille kuin toriparlamentin kokoontumisiin. Mutta hyvin on loppujen lopuksi pärjätty, on opittu toinen toisiltamme, eikä siltoja ei ole palanut.

Näihin vuosiin mahtuu tuhansia juttuja, juttukeikkoja, mieleen painuneita hetkiä ja ihania ihmisiä, joita haastatellessa saa paljon itselleenkin. Uutisen, ja ylipäätään lehtijutun, takana on useimmiten ihminen. Lukuisat ovat ne kerrat, kun tarinat ovat koskettaneet tällaista varsin kokenuttakin sanomalehtikirjailijaa ihan kyyneliin asti. Mutta enpä häpeä, sillä Iso kirjakin neuvoo iloitsemaan iloitsevien kanssa, itkemään surevien kanssa. Monesti ovat omat pienet murheet asettuneet oikeisiin mittasuhteisiin, kun on saanut kuunnella, mitä kaikkea muut ovat kokeneet, ja mistä selvinneet ja nousseet. 

Alkuvuodet kävin Leppävirralla töissä maakuntarajan takaa Joroisista. Perhe, jossa oli tuolloin pari varhaisteiniä, ei vielä ollut kypsä jättämään sikäläisiä ympyröitä. Hankimme kuitenkin jo 1995 vapaa-ajanasunnon Takkulasta, jossa olemmekin viettäneet kaikki kesät muutamaa yötä lukuun ottamatta. Osmajärvellä Osmankiven ja Hepokiven lokkien ja tiirojen keskinäistä otattelua pesäpaikoista on seurattu 19 vuotta. Joutsenten ja vesilintujen muuttoa on odotettu joka vuosi kiikarit kaulalla. Pikkulinnuille on laitettu uusia pesiä lähes joka vuosia, ja sitä sirkutusten määrää ei voi sanoin kuvailla.

Talveksi oli kuitenkin aina mentävä takaisin Joroisiin, joten seitsemän vuoden työmatkasahaamisen jälkeen olin erittäin kypsynyt 40 kilometrin työmatkaan ja tunteeseen, että kohta ei kuulu minnekään, kun täällä käy työssä ja tuolla vain nukkumassa. Kaamosajat olivat pahimpia. Kun pimeällä lähti ja pimeällä palasi tuntui kuin päivää ei välissä olisi ollutkaan.

Tiukan keskustelun jälkeen päätimme rakentaa Leppävirralle omakotitalon. Perheen pään kääntämistä avitti Leppävirran kunnan parahiksi tekemä kaavamuutos, jolla Parkkilahden rantaan kaavoitettiin kolme uutta tonttia, ei tosin omarantaista mutta vesistönäkymällä kuitenkin. Ja pihasta yltäisi heittää kiven veteen. Monta paikkaa täältä oli sitä ennen katsastettu, mutta tuo naksahti sydämeen. Joulukuussa 2000 valmistuneen uuden kodin yläparvekkeelta on ollut mukava katsella Suomen kartan muotoista lahtea ja seurata, kun telkkä lentää pikkuruisessa saaressa olevaan pesäpönttöönsä.

Leppävirran lukiosta tyttäreni saivat hyvän ponnahduslaudan jatko-opintoihin maailmalle. Molemmille täältä löytyi myös kumppanit, joiden myötä ikävä vanhaan kotikuntaan maakuntarajan taakse unohtui. Nyt he osaavat olla jopa kiitollisia maisemanvaihdoksesta. Ja leppävirtalainen sukukin jatkuu jo tuplaten myös meidän perheen geeneissä.

Leppävirta on tarjonnut myös hyvät puitteet harrastaa niin kulttuuria kuin liikuntaakin. Vesileppiksessä kävin taannoin melko säännöllisesti uimassa ja kuntosalilla, ja kun nyt sitä muistelen, niin taidanpa viimeistään syksyn tullen aloittaa taas.

Leppävirralla löysin itsestäni myös näytelmäkirjailijan. Olen saanut tehdä jo yhdeksän koko illan kesäteatterinäytelmää, jotka kaikki ovat saaneet kantaesityksensä Leppävirran Kesäteatterissa. Lähipiirini ohella myös monet leppävirtalaiset, tai heidän kertomansa tarinat, ovat olleet innoituksen ja inspiraation lähteinä komedioille ja henkilöhahmoille. Tänä kesänä esitämme taas uuden, Lystiä kerrakseen -näytelmän. Teatteriharrastus on antanut minulle uusia tuttavuuksia ja hyviä ystäviä, joiden lahjakkuutta en lakkaa ihailemasta.

Minun Leppävirtani on siis monella tavalla iso, mutta kuitenkin niin pieni, että se mahtuu ihmissydämeen.

Eeva-Liisa Pennanen
Päätoimittaja


Toukokuu: Ada Lähdesmäki

Leppävirta on paikka, jossa olen asunut kohta 17 vuotta. Täällä on monia virheitä, mutta sitäkin enemmän positiivisia asioita. Leppävirran kaduilla kävellessä jokaisen vastaantulevan kasvot tunnistaa. Tänne on aina kiva palata reissun jälkeen. Opiskelukaveriani lainaten Leppävirta on paikka, jossa ei ole liikennevaloja muualla kuin Vesileppiksen liukumäessä. Tämä on minun kotini.

Aamuherätykset, nuo jokaista nuorta piinaavat pirulaiset. En haluaisi kulkea pitkiä matkoja linja-autolla kouluun, tämä nimittäin tarkoittaisi järjettömän aikaista herätyskellon pirinää. Leppävirran lukio on kotiani lähellä, joten pääsen kulkemaan koulumatkan kätevästi pyörällä tai jalan. Uskon, että monet muutkin aamu-uniset kanssaopiskelijani ovat tyytyväisiä oman kuntamme koulupaikkoihin. Täältä löytyy niin päiväkoteja, ala- ja yläaste sekä jo mainitsemani lukio.

Leppävirralta ei löydy shoppailumahdollisuuksia, eikä kovin montaa paikkaa, jossa nuoriso voisi viettää aikaa. Täältä löytyy senkin edestä kaunista luontoa, jota voi hyödyntää minä vuodenaikana hyvänsä. Talvella en itse laita vahingossakaan suksia jalkaani, mutta osaan iloita monien muiden laduilla kiitävien pipopäiden puolesta. Kesällä minäkin lähden mielelläni kuluttamaan lenkkitossujani koko kylän kiertävälle kuntopolulle. Harvoin tulee mietittyä, kuinka hienoa onkaan, että pururata alkaa parinsadan metrin päästä kotipihasta, näin ei varmasti monen kaupunkilaisen elämässä ole.

Olen myös hyödyntänyt Leppävirran harrastustoimintaa tähänastisen elämäni aikana melkoisen aktiivisesti. Kaikkea on tullut kokeiltua aina baletista jääkiekkoon, pesäpallosta ratsastukseen sekä yleisurheilusta lentopalloon. Urheilumahdollisuudet siis ovat Leppävirralla laajat; lenkkipolkuja riittää, jäähalli ja hiihtoputki tarjoavat tekemistä kovimmillakin pakkasilla, uimahallissa voi harrastaa vesiliikuntaa, urheilukentältä löytyy kaikki tarvittava ja salilla käydään nostelemassa punttia. Lisäksi rakenteilla on varmasti monille mieluinen monitoimihalli, joka lisää liikuntamahdollisuuksia entisestään.

Parin vuoden päästä olen suorittanut opintoni ja matkani käy kohti vielä tuntematonta tulevaisuutta. Tiedän kuitenkin sen, että oma tulevaisuuteni ei sijoitu Leppävirralle. Tämä kylä tulee siitä huolimatta olemaan aina kotini, tänne jää monet hyvät lapsuuden muistot. Muistan monet kaatuilut Leppävirran pyöräteillä ja hypyt lainehtivaan järveen Unnukan uimarannan hyppytorneista. Nämä muistot eivät katoa, vaikka en täällä asuisikaan. Päinvastoin näissä muistoissa minun Leppävirtani elää aina.


Mistä on minun Leppävirtani tehty?

Ensimmäisistä askeleista
Seurakunnan kerhosta
Mukavasta eskariopettajasta
Alakoulun leikeistä
Kivelän koulusta
Kauniista luonnosta
Leppävirran lukiosta
Niistä on minun Leppävirtani tehty.


Ada Lähdesmäki
Leppävirran lukion 1.vuoden opiskelija

 

Huhtikuu: Pentti Huopainen

Kotini on aina ollut Leppävirralla. Suuriin ikäluokkiin kuuluvana päästin ensi parkaisuni kotisynnytyksen jälkeen silloisessa kodissamme työväentalon toisessa kerroksessa. Paikka sijaitsi nykyisen Onnentuvan viereisellä alueella, siis aivan kirkonkylän keskustassa.

Omakotitaloomme Leppävirrantie 11:een muutettiin 1950-luvun alussa. Vielä silloin alue oli aivan maaseutua. Huotarin lehmät laidunsivat tonttimme reunassa sähköisen paimenpojan saartamana. Siihen pikkupoika tutustui pissakaarella ja käsin koettelemalla. Laitumen korvaa nykyisin lukio ja kirjasto. Huotarin maalaistalo navetoineen sijaitsi Leppävirrantien ja Kartanontien varressa, nykyisen Monnin kaupan alueella.  Seppä Kallen vasaran kilkatus ja Pohjolaisen puutyöhuoneen sirkkelin ja höylän sirinä kuuluivat naapurista, Hannes Koposen pihayhteisössä.

Pienen miehen askareet muistan intiaanileikkeineen lähilepikossa, jonka paikalla ovat nykyään paloasema ja rivitaloja, talviset mäenlaskut Kauppilanmäellä, porahaudalla ja virran rannassa nykyisen sillan ja Alapihan välisellä peltorinteellä, joka nykyisin on omakotialueena. Pitkät potkurijunaletkat kiisivät Auvilan rinnettä ja kirkolta kohti Kalmalahtea. Koulu oli heti piha-aidan takana. Kesäisin tivolin saapuminen Huotarin pellolle erilaisine vempaimineen oli vuoden kohokohtia. Paljon on noista ajoista muuttunut. Kalmalahden uimaranta ja urheilukenttä ovat uudistuneina nykyisillä paikoillaan.

Lapsuusmuistoista vielä merkittävä. Kotiini kokoontui usein isäni sotaveteraanikavereita ja he kertoilivat rintamamuistojaan. Isäni luvalla sain olla mukana, joten istuin usein myöhään kuuntelemassa näitä tarinoita. Varmaan niistä syntyi halu ja kunnioitus jatkaa heidän työtään maanpuolustuksen parissa. Muutin pääkaupunkiseudulle yli 20:ksi vuodeksi. Suoritin upseeritutkinnon Kadettikoulussa ja palvelin eri joukko-osastoissa. Kotiseutu veti kuitenkin puoleensa ja ajoin perheeni kanssa lähes joka viikonloppu Leppävirralle, alkuun lauantaina ja paluu takaisin sunnuntaina. Jaksaisikohan ja viitsisiköhän enää? Mutta nyt ei enää tarvitsekaan.

Mielen pohjalla oli aina ollut pysyvä paluu Leppävirralle. Tämä korostui palvellessani useaan otteeseen Lähi-Idässä, jossa kaipuu vuodenaikojen vaihteluun ja vehreään raikkaaseen luontoon korostui. Toteutin pitkäaikaisen suunnitelmani ja rakensimme kodin 1991 Leppävirralle, virran varrelle. Tunsin palanneeni juurilleni. Leppävirrasta muodostui tukikohta, koska työelämä jatkui vielä joitakin vuosia eripuolella Suomea, osin ulkomaillakin. Aluksi oli myös jonkin verran vaikeuksiakin tulla savolaisesta uudelleen savolaiseksi.

Leppävirta on muuttunut paljonkin ulkoisesti ja itsekin olen muuttunut. Lapsuuden leikkipaikkojen tilalla on nyt omakoti-, kerros- ja liikerakennuksia. Kadut ovat vilkkaasti liikennöityjä. Pysyvää itselleni on Leppävirran luonnon kauneus ja sen arvostaminen.

Sotiemme Veteraanien ja koko veteraanisukupolven työn arvostaminen ja perinteen vaaliminen on yksi tärkeimmistä sydäntäni lähellä olevista asioista. Viime sotien aikana leppävirtalaiset joutuivat maksamaan kalliin veriuhrin maamme vapaudesta. Perinteen kokoamisen kannalta meillä on nyt käsillä viimeiset hetket koota veteraanisukupolven vielä puuttuvat muistot ja kokemukset yhteen tuleville sukupolville. Tähän työhön toivoisin mahdollisimman monen leppävirtalaisen osallistuvan niin kauan kuin veteraanisukupolvea on keskuudessamme. Tänäkin vuonna Leppävirralla vietetään omaa kansallista veteraanipäivää sunnuntaina 27.4.

Pentti Huopainen
Veteraanitoiminnan aktiivi


Maaliskuu: Teppo Ritari

Nuorena miehenä toimin puolustusvoimissa opetusupseerina. Vaikka viestikouluttajan työ Reserviupseerikoulussa oli mielekästä ja palkitsevaa, koin vahvistuvaa kutsumusta kirkon työhön. Valmistuttuani teologian maisteriksi keväällä 1992 halusin pois ruuhka-Suomesta jonnekin jossa on aitoja ihmisiä, monipuolista luontoa ja kunnon talvi. Yksi vakavasti otettavista vaihtoehdosta oli Leppävirta. Koska Leppävirta näytti täyttävän ennakko-odotukseni, asia kaipasi tarkempaa selvittelyä. Sain huomata, että sijainti viitostien ja syväväylän varrella on hyvä. Lisäksi minua miellytti se, että maalaiskunnaksi elinkeinorakenne oli monipuolinen. Kesäkuussa ajelin Helsingistä Leppävirralle. Kävin ensin torilla, jossa kohtasin ystävällistä ja lupsakkaa väkeä, oikeita immeisiä. Sitten ihailin maisemia. Kun vielä seurakunnassakin asiat näyttivät olevan tolallaan, pyysin ja sain piispa Sihvoselta virkamääräyksen Leppävirran seurakuntaan.

Vaikka minut, puolisoni ja vajaan vuoden ikäinen tyttäremme otettiin hyvin vastaan, tunsin silti jonkinlaista ulkopuolisuutta. Kun toinen tytär syntyi vammaisena, koimme yksinäisyyttä ja tuen puutetta, koska sukulaisemme asuivat kaukana. Onneksemme löysimme hyviä ystäviä ja lapsillemme paikallisia varaisovanhempia, hienoja ihmisiä.

Puolen vuosikymmenen Leppävirralla olon jälkeen tuumailin, josko olisi aika lähteä muualle kohti uusia haasteita. Tuumailu keskeytyi siihen, että Leppävirran seurakunta ja kunta saivat järjestettäväkseen vuoden 1999 valtakunnalliset herättäjäjuhlat, joiden pääsihteeriksi minut kutsuttiin. Haaste oli melkoinen: parissa vuodessa Leppävirran kokoiseen pitäjään piti luoda talkoo-organisaatio, joka saattoi pystyttää monipuoliset hengellisen kulttuurin juhlat peräti 30.000:lle yhtä aikaa paikalla olevalle vieraalle. Alun epäilyistä huolimatta leppävirtalaiset ottivat juhlat omakseen. Liki tuhat talkoolaista saatiin töihin ja peräti kolmattasataa leppävirtalaiskotia avasi ovensa vieraille, joiden majoitusta ei mitenkään muuten olisi voitu järjestää. En ikinä unohda sitä yhdessä tekemisen ja omastaan antamisen iloa, jota leppävirtalaiset tuolloin osoittivat. Kun vielä saimme kiitosta siitä, että järjestyksessään 105. herättäjäjuhlat oli onnistunut, hyvin järjestetty ja erityistä vieraanvaraisuutta osoittanut tapahtuma, tunsin itseni ylpeästi ja ensi kertaa ennen muuta leppävirtalaiseksi. Juhlien jälkeen sain pari hyvää työtarjousta, mutta en enää halunnut lähteä kotipitäjästäni minnekään.

Parissa vuosikymmenessä monet asiat ovat muuttuneet Leppävirrallakin, jotkut parempaan, jotkut huonompaan suuntaan. On asioita, joihin emme juurikaan voi vaikuttaa, toisiin voimme ja meidän pitää! Työssäni olen huomannut, että kaupunkilaisia vaivaava privatisoituminen ja yltiöyksilöllisyys tekee tuloaan tännekin: monet ihmiset erkaantuvat yhteisöstä ja keskittyvät vain omaan tai oman lähipiirinsä elämään. Koolle tullaan harvemmin ja tolkun vastuunkantajia on vaikea löytää, olipa sitten kyseessä kunnan tai seurakunnan yhteisten asioitten hoito tai vaikkapa harrastusseuran tai aatteellisen yhdistyksen toiminta.
On hyvä palauttaa mieliin, että me itse voimme tehdä paljon sen eteen millainen Leppävirta tulevaisuudessa on. Kysymys on enemmästä kuin siitä tärkeästä asiasta, että asioimme leppävirtalaisissa yrityksissä tai että mainostamme kotiseutuamme ja sen mahdollisuuksia muille. Autamme toisiamme ja itseämme parhaiten, kun osallistumme ja edistämme kaikkea yhteistä ja hyödyllistä asiaa niillä lahjoilla ja edellytyksillä, joita olemme saaneet. Tulevaisuudessa tämä on yhä tärkeämpää, sillä yhteiskunnan mahdollisuudet tarjota valmista hyvää eivät ainakaan lisäänny. Oikea suhtautuminen yhteisiin asioihin ja lähimmäisiin kuulostaa näillä seuduilla tältä: Antaessaan suap, suap hyvinnii!

Tähän päivään asti en ole katunut Leppävirralle tuloani. En ole pahemmin pettynytkään kuin siihen, että täälläkään ei joka vuosi ole kunnon talvea. Olen iloinen, kun saan osaltani työskennellä sen eteen, että ihmisillä olisi toivoa ja jotta kotikuntani Leppävirta olisi vastedeskin paikka, jossa on hyvä asua, elää ja yrittää.

Teppo Ritari
Kirkkoherra


Helmikuu: Arja Huovinen

Leppävirran kunta täyttää 375 vuotta itsenäisenä kuntana! Historian kirjat kertovat Leppävirran kuuluneen muiden Pohjois-Savon kuntien lailla Tavinsalmen pitäjään. Kuningas Kustaa Vaasa kaappasi kuninkuuden 1523 ja hän lähti organisoimaan valtakuntaansa siten, että veroja kerättiin kansalaisilta tehokkaasti. Olavinlinnan päälliköt pääsivät toimeen ja niin Maaningalle perustettiin Tavinsalmen kuninkaankartano hallinnon ja veronkannon keskukseksi ja ympärille perustettiin oma hallintopitäjä 1547. Sen mukaan Leppävirta kuului 92 vuotta hallintopitäjään ja sitten alkoi aika itsenäisenä kuntana. Monenmoiset vaiheet ovat 375 vuoteen kuuluneet, mutta edelleen Leppävirta mennä porskuttaa eteenpäin.

Olen aina ollut leppävirtalainen, syntynyt, kasvanut ja juurtunut Leppävirralle. Yli 30 vuotta sitten tuli maistettua kaupunkilaiselämää, mutta veri veti kotiseudulle. Ruoho ei ollut vihreämpää aidan toisella puolella, pikemminkin toisella puolella Leppävirta nousi entistä tärkeämmälle paikalle. Monipuolinen ja vivahteikas luonto, "immeiset ympär'pitäjee", leppävirtalainen elämän meno, yhdistys- ja harrastustoiminta, rohkeus ja ennakkoluulottomuus, "savolaene venkoelu" ja huumori, paikalliset yritykset ja kunnan palvelut sekä kuntalaisten sisään kasvanut kotiseudun arvostus, ovat asioita, joita ei löydy joka paikkakunnalta. Nämä kaikki edellä luetellut asiat liittyvät toisiinsa ja ne ovat tulosta siitä, mitä me olemme kuntana ja yhteisönä. Jokaiseen meihin yksilöinä on näillä asioilla vaikutusta; asenteisiin, valintoihin, kuinka katsomme ja suuntaudumme tulevaisuuteen. Aina ei ole päättäjämme olleet samaa mieltä, mutta milläpä elämän alueella kaikki olisivatkaan samaa mieltä. Mielestäni se tuo tervettä väriä elämään ja antaa mahdollisuuden puntaroida asioita monelta kantilta ja ratkaisut ovat varmasti oikeita ja parhaita. Ja tulevaisuus tuo tullessaan varmasti entistä suurempia ja vaikeimpia ratkaisuja.

Yhteiskunnan myllerrys ja epätietoisuus on aistittavissa. Kuinka Leppävirta kestää mukana? "Tavinsalmen" kaltaisia hallintopitäjiä syntyy edelleen ja niitä toivotaan syntyvän vielä lisää valtakuntaamme. Itse toivon, että jatkaisimme samalla linjalla, kuten olemme menneet eteenpäin 375 vuotta. Nyt meiltä kaikilta kuntalaisilta kysytään joukkuehenkeä ja kotiseuturakkautta. Ja sitä voimme osoittaa esim. ostamalla oman kylän kaupasta, suosimalla leppävirtalaisia palveluja ja markkinoimalla Leppävirtaa Suomen parhaimpana kuntana. 

Toivon mitä parhainta syntymäpäivää Leppävirralle ja onnellista matkaa tulevaisuuteen!

Arja Huovinen
Kyläneuvoston puheenjohtaja



Tammikuu: Matti Raatikainen

Mielestäni Leppävirta on monessa mielessä sopivan kokoinen kunta. Väestöpohjamme riittää ylläpitämään kohtuullisen hyvät ja kattavat peruspalvelut ja kunnalla on kantokykyä investoida palveluverkon uudistamiseen ja yritys- ja elinkeinoelämän kehittämiseen liittyvään infrastruktuuriin. Kunnallinen päätöksenteko ja viranhaltijat ovat riittävän lähellä kuntalaisia. Ihmiset ovat kiinnostuneita heitä koskevista asioista ja haluavat aidosti vaikuttaa päätöksentekoon. Tämä on helposti todettavissa esimerkiksi suuria kaupunkeja huomattavasti korkeammasta äänestysaktiivisuudestamme.

Hyvän sijaintimme ja pitkän teollisen historian myötä meille on muodostunut vahva ja monipuolinen elinkeinoelämä. Teollisen tuotannon perusta on luotu jo 1800-luvun alkupuolella. Se on poikinut parisataavuotisen toiminnan myötä monipuolisen osaamisen erityisesti metalli- ja energiateknologian aloille. Yrityksistämme löytyy myös monia erikoistakin erityisosaamista hallitsevia toimijoita. Peruselinkeinojen, maa- ja metsätalouden tueksi on kehittynyt vahvaa marjojen- ja erikoiskasvien viljelyä.

Leppävirtalaisia voi hyvällä syyllä nimittää kehityshaluisiksi ja -hakuisiksi. Tämä on todettavissa sekä kehittyneestä yritys- ja elinkeinoelämästä että aikojen saatossa myös kunnan tekemistä satsauksista matkailun ja samalla kunnallisten palveluiden kehittämiseksi. 1970-luvulta käynnistynyt Vokkolan alueen kehittäminen monipuolisia liikunta- ja hyvinvointipalveluita sisältäväksi matkailualueeksi on toteutettu aikojen saatossa määrätietoisella otteella. Kehittämisen myötä Leppävirran tunnettuus Suomessa on huomattavasti kuntakokomme edellyttämää suurempi. Matkailun tuoma rahallinen tuki alueen yrityksille on useiden miljoonien eurojen luokkaa vuosittain.

Lapsiperheen isänä olen tyytyväinen hyvien kunnallisten palveluidemme lisäksi turvalliseen kasvuympäristöömme ja hyviin harrastusmahdollisuuksiimme. Nämä ovat myös niitä vetovoimatekijöitä, joita omat nuoremme arvostavat. Parin vuoden takaisessa kaikkia Itä-Suomen kuntia koskevassa tutkimuksessa omat nuoremme olivat omassa vertailujoukossaan kaikkein tyytyväisimpiä kotikuntaansa. Meidän aikuisten olisi syytä noteerata nuortemme tekemä arvio.    

Liikunnasta ja ulkoilmaelämästä pitävänä juuri minun Leppävirtaani kuuluu olennaisena osana hyvät liikuntamahdollisuudet. Pääsen käytännössä kotioveltani, keskeltä kuntataajamaa suoraan hiihtoladulle tai lenkkipolulle. Useassa kunnassa asuneena voin todeta, ettei tällaista mahdollisuutta kovin monelle suomalaiselle ole suotu.     

Kun kaikkeen edellä kirjoittamaani vielä lisätään kaunis ja puhdas luonto laajoine vesistöineen ja mukavat ihmiset, niin asian voi yksinkertaisesti kiteyttää sanomalla, että Leppävirta on ihmisen kokoinen kunta asua, elää ja yrittää. Kaiken lisäksi meillä on vielä ihan ikioma täyden kympin kylä – Soinilansalmi – valtakunnan vuoden kylä 2013! Mitä kunnanjohtaja enää voisi omalta kunnaltaan tämän lisäksi toivoa?

Matti Raatikainen
Kunnanjohtaja

 


Sivua muokattu viimeksi 15.12.2014 11:17:52