|
Autoilijoiden piittaamattomuus huolestuttaa jalankulkijoita ja pyöräilijöitä Kuopion seudulla
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ja Kuopion seudun kunnat (Kuopio, Suonenjoki, Nilsiä, Siilinjärvi, Tuusniemi, Maaninka, Karttula, Tervo ja Leppävirta) laativat parhaillaan Kuopion seudun kevyen liikenteen strategiaa.
Internet-kyselyllä kerättiin taustatietoa kevyen liikenteen olosuhteista sekä jalankulun ja pyöräilyn esteistä. Kyselyyn saatiin noin 1000 vastausta. Aktiivisimmin vastasivat työikäiset, vastaajien keski-ikä oli noin 42 vuotta. Yhteenveto kyselytuloksista alla.
Vastaajista kaksi kolmasosaa piti kevyen liikenteen nykyisiä olosuhteita Kuopion seudulla hyvinä tai tyydyttävinä ja enemmistö koki, että olosuhteet olivat viimeisen kolmen vuoden aikana pysyneet ennallaan tai parantuneet jonkin verran.
Autoilijoiden piittaamattomuus mainittiin yhdeksi suurimmista jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden huolenaiheista. Piittaamattomuudesta olivat huolissaan kaikenikäiset vastaajat asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi kevyen liikenteen väylästön kattavuus ja epäjatkuvuus koettiin ongelmaksi erityisesti Kuopion kaupunkialueen ulkopuolella ja pienemmissä kunnissa asuvien keskuudessa. Eläkeläiset kokivat ongelmat kaiken kaikkiaan muita suuremmiksi.
Parantamiskeinoista parhaimpina vastaajat pitivät kevyen liikenteen väylien rakentamista, nykyisten reittien jatkuvuuden ja yhtenäisyyden parantamista, valaistuksen rakentamista ja tehokkaampaa talvihoitoa.
Liikennesäännöistä tiedottamista pidettiin myös tärkeänä. Liikennesääntötietämyksessä olisi vastaajien mukaan parannettavaa niin autoilijoilla ja mopoilijoilla kuin jalankulkijoilla ja pyöräilijöilläkin.
Kuopion seudun kevyen liikenteen strategian tavoitteena on laatia yhteistyössä eri tahojen kanssa monipuolinen ja konkreettinen toimenpideohjelma seudun kevyen liikenteen suosion lisäämiseksi ja aseman parantamiseksi.
Strategiatyö jatkuu toimenpiteiden suunnittelulla ja työ valmistuu kesäkuussa 2010.
Yhteenveto kyselytuloksista (pdf-tiedosto alla, tiedostokoko 1,31 Mt)
Lisätiedot: Yhdyskuntainsinööri Juha Laitinen, Leppävirran kunta, puh. 044 7906 055 Projektipäällikkö Noora Airaksinen, Sito-Kuopio Oy, puh. 0400 922 372, Tienpidon suunnittelija Mika Savolainen, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, puh. 040 542 2852
Liite tiedote kyselytuloksia (PDF)
Sivu päivitetty 8.3.2010 |