28.5.2018

MPY Palvelut toteuttaa laajakaistahankkeen taajama-alueella

Tiedote 28.5.2018
 
Tietotekniikkaan ja tietohallintopalveluihin erikoistunut MPY Palvelut Oyj ja Leppävirran kunta ovat solmineet sopimuksen kuituliittymien, kaapeli-tv- ja laajakaistapalvelujen toteuttamisesta Leppävirran kunnan taajama-alueelle.

Kuituliittymät rakennetaan vuoden elokuun 2019 loppuun mennessä ja rakennustyöt Leppävirran taajama-alueella ovat käynnistymässä kuluvana vuonna yhdessä sähköverkon maakaapeloinnin yhteydessä.

Sopimuksen myötä Leppävirran kunnan alueella sijaitsevat kiinteistöt voidaan liittää nopeaan valokuituverkkoon, jonka ansiosta alueen asukkaille jatkossa hyvät mahdollisuudet hyödyntää niin tv- ja viihdepalveluja kuin työn tekemisen ratkaisuja verkon kautta.

Vanhemmille ihmisille verkkoon liittyminen voi tarkoittaa, että kotona asuminen onnistuu pidemmän aikaa, koska häiriöttömän ja katkottoman yhteyden avulla valvonta- ja turvapalvelujen järjestämiselle on paremmat mahdollisuudet.

Sopimuksen mukaiset liittymät ovat valmiina vuoden 2019 elokuun loppuun mennessä.

- MPY:n kanssa solmittu sopimus jatkaa Leppävirran kunnan aloittamaa laajakaistan rakennusprojektia ja varmistaa näin kuituverkon laajemman saatavuuden taajama-alueella. Nopeat verkkoyhteydet ovat tärkeä palvelu niin taajaman asukkaille kuin kunnallekin. Verkon modernisointi varmistaa kunnan verkkopalvelujen toimivuuden ja tehokkuuden pitkälle tulevaisuuteen. Digitalisaatio koskettaa vahvasti myös kunnan omia palveluja asukkailleen, toteaa kunnanjohtaja Matti Raatikainen

Tulevan verkon alueella noin 5 000 asukasta

Kuituliittymäsopimus kattaa kaikki rakennettavan verkon alueella olevat yrityskiinteistöt, asunto-osakeyhtiöt ja omakotitalot. Tulevan verkon alueella asuu liki 5 000 asukasta.

- Valokuituhankkeet tuovat asukkaille ja yrityksille huippunopeat tietoliikenneyhteydet, mahdollistaen digikansalaisen palvelut, etätyön tekemisen sekä yrittäjyyden omasta kodista käsin. Kotitalouksien lisäksi valokuituverkko palvelee alueen yrityksiä: kuituyhteys luo alustan digitaaliselle liiketoimintaympäristölle, MPY Palvelujen Juha Putkonen toteaa.

MPY Palvelut keskittyy toimialan parhaan asiakaskokemuksen rakentamiseen ja tavoittelee merkittävää markkina-asemaa kotimaan ICT-markkinoilla. Kuopion ja Joensuun toimipisteissä työskentelee jo nyt yli 25 ICT-alan ammattilaista. Kaikkiaan yhtiön palveluksessa on 180 henkilöä 12 paikkakunnalla.

MPY on toteuttanut kuitupohjaista tietoliikenneverkkorakentamista jo vuodesta 1988 alkaen Etelä-Savossa mm. Mikkelissä, Hirvensalmella, Mäntyharjulla, Kangasniemellä, Pertunmaalla ja Puumalassa. Uusina alueina Leppävirran lisäksi ovat Juva, Varkaus ja Pieksämäki.

Lisätietoja:
Leppävirran kunta, kunnanjohtaja Matti Raatikainen, puh. 044 790 6082
Leppävirran kunta, kunnansihteeri Anssi Nykänen, puh. 044 797 5533
MPY Palvelut Oyj, toimitusjohtaja Pekka Mettälä, puh. 040 504 2019
MPY Palvelut Oyj, myyntijohtaja Juha Putkonen, puh. 044 019 0280
MPY Palvelut Oyj, myyntijohtaja Matias Bauer, puh. 044 019 3312

MPY Palvelut Oyj on kotimainen tietotekniikka- ja tietohallintopalveluihin erikoistunut asiantuntijayritys, jolla on 180 ICT-osaajaa 12 paikkakunnalla Suomessa. Yhtiön visiona on tarjota toimialan parasta asiakaskokemusta ja sen myötä kasvaa Suomen ICT-markkinan kärkitoimijaksi. MPY:n liikevaihto noin 30 milj. euroa. 
 
Julkaisija: Yleishallinto / Seija Heiskanen

Sivua muokattu viimeksi