21.9.2018

Leppävirran kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustuksiin uudistuksia

Leppävirran kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta tukee liikuntaa, kulttuuria, kyliä ja muuta kansalaistoimintaa avustuksilla. Avustusten määrärahaa on pystytty viime vuosina nostamaan ja tänä vuonna avustusten yhteissumma on ollut 136 650 €.
 
Myös avustusmenettelyjen uudistaminen on ollut lautakunnan tavoitteena ja asiaa valmisteltiin viime kevään aikana. Kuntalaisilla on ollut mahdollisuus kommentoida prosessia koko valmistelun ajan ja työtä esiteltiin mm. kevään yhdistysfoorumissa, tiedotettiin uutiskirjeessä ja kunnan verkkosivuilla.
 
Uudistuksen tavoitteena on ollut:
  - Yhdenmukainen menettely kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan myöntämille avustuksille: Liikunnan avustusmenettely poikkesi merkittävästi muista avustusmenettelystä. Nyt hyväksytty uusi avustussääntö on yhdenmukainen kylien, liikunnan ja muiden toimijoiden tukien osalta.
  - Ohjatun harrastustoiminnan tuen määrä ohjattua harrastustuntia kohti ja toimijoilta edellytettävät haku- ja raportointimenettelyt ovat yhdenmukaiset eri aloilla.     
  - Sähköinen haku ensisijaisena hakumenettelynä: Sekä hakemiseen että raportointiin liittyvät lomakkeet ovat ensisijaisesti sähköisiä. Niille, joille sähköinen haku ei ole mahdollinen, annetaan neuvontaa tai avustetaan hakemuksen täyttämisessä. Paperilomake säilyy tarvittavan siirtymäajan sähköisen rinnalla.
  - Kaikki kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimialueeseen kuuluvat avustukset käsitellään ja päätökset tehdään lautakunnassa.
  - Aikataulumuutos: Hakuaika siirtyy marraskuuksi. Edellisen vuoden marraskuussa haetaan seuraavan kalenterivuoden avustukset. Avustuspäätökset pyritään tekemään vuoden ensimmäisessä lautakunnan kokouksessa tammikuussa. 
    Poikkeukset: sponsoriavustus jolla on jatkuva hakuaika, sekä ohjaajatuki joka haetaan puolivuosittain.
 
Uudistuksesta tiedotetaan medioissa, kunnan verkkosivuilla, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen uutiskirjeessä sekä yhdistysfoorumissa.
 
Lisäksi hakemusten tekoon saa neuvontaa ajanvarauksella loka-marraskuun ajan. Ajanvaraukset: ann-mari.karvinen@leppavirta.fi / 044 797 5676
 
Tilaa uutiskirje >>
Tutustu uudistukseen sivulla http://www.leppavirta.fi/palvelut/sivistystoimen-hallinto/avustukset 
 
Yhdistysfoorumit kunnantalon valtuustosalissa:

15.10. klo 17-19 Avustusinfo: yleinen tiedotus- ja neuvontatilaisuus kaikille avustusten hakijoille. Kahvitarjoilu, tervetuloa!
 
16.10. klo 17-19 Ohjaajatuki: tiedotus- ja neuvontatilaisuus erityisesti ohjatun harrastustoiminnan järjestäjille. Kahvitarjoilu, tervetuloa!
 
Lisätietoja: ann-mari.karvinen@leppavirta.fi 044 797 5676
 

Sivua muokattu viimeksi