11.5.2017

Ice Cave avoinna juhannukseen saakka

Ice Cave jäätaide- ja liukumäkiluola pidetään Vesileppiksessä avoinna 25.6.2017 saakka.

- Ice Cave -näyttely on mahdollista pitää toiminnassa yli kuukautta suunniteltua pidempää, koska veistokset ovat edelleen priimakunnossa, kertoi Jäälinna ry:n puheenjohtaja Tuomo Jantunen.  Myös Leppävirran kesäasukkaat ovat esittäneet toiveita voida käydä näyttelyssä loma-aikana.

Koska kyseessä on Suomen ja koko maailman ensimmäinen luolaan rakennettu jäätaiteen sisätila, etukäteen ei osattu arvioida veistosten säilymistä luolassa. - Etukäteen pelättiin, että veistokset saattaisivat ajan mittaan huurtua tai sameutua, mutta näin ei ole kuitenkaan tapahtunut vaan jäätaide on jopa kirkastunut kesää kohden. Olosuhteet ovat edelleen luolassa pakkasen puolella, joten mahdollisten kesäkelien saapuessa, vieraiden on hyvä varautua ylimääräisellä vaatekerralla, kertoo Esa Salmiheimo Vesileppiksestä.

Jäänäyttelyn kävijämäärä on jo lähes 20.000 henkilöä. Järjestäjät ovat olleet innostuneita erityisesti monista vierailijaryhmistä, jotka ovat saapuneet Leppävirralle Etelä-Suomesta ja myös ulkomailta.

Ice Caven jäätaideteosten yleisöäänestyksen äänet on laskettu ja palkinnot jaettu parhaille joukkueille. Yleisö oli samaa mieltä tuomariston kanssa. Voittajaksi selvisi Mongolia, joka sai äänistä 25,9 %. Toiseksi tuli Suomi 14,6 %:lla ja kolmanneksi Venäjä/Ukraina 14,2 %.lla. Kaikkiaan ääniä annettiin 882 kpl. Kaikki veistokset saivat yleisöltä ääniä ja myös suuri liukumäki oli yleisön mieleen ja myös sitä äänestettiin.

Yleisöäänestyksen palkinnot on arvottu ja voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Pääpalkintoina olivat viikon mökkiloma Kiilopäälle, lumikengät ja kävelysauvat.

Jääveisto tulee olemaan Leppävirran jääluolan ohjelmassa myös tulevina vuosina. Tavoitteena on tehdä Vesileppiksen ainutlaatuisista luolaolosuhteista kansainvälinen matkailunähtävyys sekä toiminnallinen jäätapahtuma.

www.vesileppis.fi

 

Lisätietoja:
Jäälinna ry: Tuomo Jantunen 040 041 7272
Leppävirran kunta: Anu Häiväläinen 044 797 5602
Vesileppis Liikuntapalvelut: Esa Salmiheimo 040 760 3265
 

 

 


Sivua muokattu viimeksi