Uinu lapsi pienoinen

 

   Katson alas ja samalla silittelen jo hieman pyöristynyttä vatsaani. "Siellä se äidin pikku Ruusunen kasvaa", ajattelen ja näen jo mielessäni, kuinka muutaman kuukauden kuluttua pitelen pienokaista onnellisena sylissäni.

   Jo pari vuotta olemme mieheni Matin kanssa yrittäneet lasta, ja nyt yhteisestä unelmastamme tulisi viimein totta. Raskauteni tultua ilmi Matti ei jäänyt toimettomaksi, vaan osti meille piparkakkutaloa muistuttavan omakotitalon, jonka yläkertaan hän remontoi tulevan pienokaisemme makuuhuoneen. Kehdonkin hän on jo ehtinyt hankkia, vaikka raskauteni on vasta neljännellä kuulla.

   Viikot kuluvat kulumistaan ja poskeni hehkuvat innostuksesta kuumina kuin lämpöpatterit. Yhtäkkiä minulle kuitenkin tulee hieman huono olo. Vatsaani vääntelee, ja tunnen itseni suorastaan ilmapalloksi. Samalla vatsaani lipuu viiltävä kipu, aivan kuin vauvalla ei nyt olisi kaikki kohdallaan. Kivun voimistuessa alan huolestua yhä enemmän ja enemmän, kunnes kipu alkaa hälvetä.

   Juuri, kun luulen, että kipu meni jo ohitse, se valtaa minut uudestaan. Se syöksyy sisimpääni kuin raivoisat myrskyaallot aiheuttaen hien vyörymistä kasvoilleni ja hengityksen hetkellisen lamaantumisen. "Älä anna sen syntyä vielä", toivon mielessäni tietäen varsin hyvin, että se on menoa nyt.

  - Matti, sairaalaan, nyt heti, Mattiiiiiii...! yritän huutaa katkonaisella äänelläni. Matti ryntää alakertaan remonttihaalarit yllään, ja hänen kasvonsa kalpenevat hänen nähdessään minut.

 

  - Olen hyvin pahoillani, mitään ei ollut tehtävissä, kuulen lääkärin sanovan jostain taustalta. Veriset kyyneleet tekevät purojaan poskilleni.

  - Eeeiiiiii...! Se ei voi olla totta! Meidän lapsemme ei voi olla...! kuulen Matin huutavan itkun sekaisena sairaalan kivistä seinää vasten, mutta turhaan. Mikään ei toisi pienokaistamme takaisin.

   Istun polvillani ja itken vasten kehtoa, ruusuista kehtoa, jossa pienen prinsessamme olisi ollut turvallista nukkua synnyttyään.

 

Birgit Pasanen 02B