Tuokioita

 

Pienet jalat eksyneinä tomuisella maantiellä.

Taivaalla vihaiset teräskotkat. 

Särkynyt käpylehmä vailla isän korjaavaa kättä.

Käsittämättömyyden kuoppa.

Suru.

 

Sitten, katse.

Lämpöä, toivoa, ikuisuutta.

Yksinäinen käsi liittyy toiseen. 

Ote ei enää irtoa.

 

Pieniä helmiä jaetusta rakkaudesta.

Tarkoitus kaikelle. 

Uusia käpyjä tulitikkujalkoineen.

Viattomat kasvot niitä ihmetellen.

Alkavat matkat kirkkain mielin.

Pois lentävät pian linnut heikkoine siipineen.

Viimein kahden.

Ulottumattomiin lipuvat nekin hetket.

 

Nyt.

Hitaat liikkeet, askeleet.

Määränpäänä tuntematon ranta.

Käsissä rikkonainen tilkkutäkki kaikkine muistoineen, tunteineen. 

Ommeltu kokoon haurain, kulunein langoin.

 

Elämä.

 

Roosa Könönen