Prinssini

 

 

Juuri tällainen piha meillä oli, Maija ajattelee istuessaan puisen omakotitalon olohuoneessa ja katsellessaan ulkona leikkiviä lapsiansa. Nuorin kolmesta lapsesta vilkuttaa äidilleen pikaisesti ja jatkaa leikkejään. Maija hymyilee onnellisesti. Tämä kaikki on ollut kovan työn takana.

 

                      Maija kietoi itselleen lakanasta tanssiaismekon ja lainasi äidin isoja korkokenkiä. Hän pyörähti pari kertaa peilin edessä ja riensi tanssiaisiin, jossa hän tapasi komean prinssin naapuritalosta. Valitettavasti prinssi ei vaikuttanut kovin innostuneelta, mutta se ei Maijaa haitannut. Hän tanssi prinssinsä ympärillä, kunnes oli aika mennä illalliselle. Äiti hätisti prinssin linnaan ja komensi perheen pöytään. Maija katsoi kyyneleet silmissä prinssinsä perään.

- Miksi Aleksi ei saa olla meillä, Maija ihmetteli.

- Aleksin vanhemmat ovat väärällä puolella, äiti sanoi. He ovat punaisia ja me olemme valkoisia.

- Miten niin väärällä puolella?

- Annetaan asian jo olla ja ollaan onnellisia siitä, että olemme yhdessä ja hengissä, isä sanoi ja aloitti ruokarukouksen.

                      Valitettavasti tanssiaismekko sai illallisella ikävän mehutahran ja Maijan oli poistuttava pöydästä. Reippaana tyttönä Maija ratkaisi ongelman lainaamalla isonsiskon lakanaa. Hän loi tappavia katseita Maijaan, mutta isä rauhoitti tilanteen ja Maija sai pitää mekkonsa.

                      Lapsuuden huolettomat prinsessaleikit muuttuivat, kun isän oli lähdettävä. Kukaan ei koskaan kertonut Maijalle, minne ja miksi isä oli lähtenyt. Isä vain halasi kaikki, suukotti äitiä ja pikku Maijaa ja lähti. Myös naapurin sedän oli lähdettävä. Maija ja hänen prinssinsä jäivät yksin.

 

- Maijaa! Tule jo! Aleksi huutaa ulkoa. Maija juoksee eteiseen, mutta törmää siellä äitiin.

- Onko sinun ihan pakko koko ajan ravata tuon hulttion kanssa?

- Mutta äiti, Aleksi on minun ystäväni.

- Ei YSTÄVIEN perässä tarvitse jatkuvasti ravata!

- Minä menen nyt. Maija paiskaa oven kiinni ja

juoksee ulos.

- Mikä kesti? Eikö äitisi taaskaan meinannut päästää sinua? Mitä sillä on minua vastaan?

- Annetaanko asian jo olla. Minä olen tässä nyt, eikö se ole tärkeintä?

- On tietysti, Aleksi myöntää ja suutelee Maijaa hellästi ja kaivaa taskustaan pienen rasian.

                      - Haluisitko sinä mennä minun kanssa naimisiin? Minä lupaan pitää sinusta huolta.

                      - Mitä? Oletko tosissasi?

                      - Olen tietysti ja haluan elää sinun kanssa, etkö sinä halua?

- Tietysti haluan, Maija sanoo ja hyppää Aleksin kaulaan.

 

                      Äiti ei todellakaan ilahtunut Maijan uutisesta. Ajatuskin sen tilanteen uudelleen kokemisesta sai Maijan ihon kananlihalle. Jo samana iltana Maija keräsi tavaransa ja muutti Aleksin kanssa pieneen vuokra-asuntoon.

                      Pitkään Maija ja Aleksi elivät lähes pelkällä vedellä ja leivällä. Ruokakomero odotti täyttäjäänsä ja laskupino maksajaansa. Vaikeimpina aikoina Maijan teki mieli soittaa äidille ja pyytää apua, mutta hänen ylpeytensä ei sallinut sitä, he olivat päättäneet pärjätä.

                     

                      Maija havahtuu ajatuksistaan, kun lapset rymistelevät eteisessä. He juoksevat halaamaan äitiään kuravaatteissaan. Maija kauhistuu pieniä kengän kuvia matossa, mutta lasten onnelliset ilmeet äidin sylissä saavat hänet unohtamaan kaiken muun. Ehkä hänenkin olisi aika soittaa äidille.

- Kotona ollaan, Aleksi isä huutaa ovelta ja lapset kiirehtivät halaamaan häntä.

- Odotin sinua aikaisemmin kotiin, Maija sanoo ja halaa miestään.

- Anteeksi, kokous venähti.

- Ei se mitään. Tiedän, että teet sen meidän takiamme. Niin olet aina tehnyt.

 

Sanna Lappalainen 02A