Pankinjohtajan salaisuus

 


      30-vuotias Tapio Rautiainen aloittaa tänään ensimmäisen työpäivänsä Jyväskylän Osuuspankissa pankinjohtajana. Tänä päivänä pitäisi valmistaa vielä gourmet-ateria. Hän huokaa raskaasti ja raapii päätään mietteliäästi.

      Työmatkansa varrella hän poikkeaa lelukauppaan leikkimään pikkuautoilla kuin pieni poika. Hänen lyhyet hiuksensa vain heilahtavat, kun hän innostuu. Huomatessaan myyjän Tapio lähtee nolona pois. Hän astelee Mersulleen ja suuntaa matkansa pankkiin.

      Tapion katsoessa työhuoneensa ikkunasta ulos hänen vähän kulmikkaat kasvonsa ja niitä korostava huuliparta näyttävät ylpeiltä. Rautiaisen vaatteet ovat siistit, mutta synkän yksiväriset. Hän naputtelee työpöytänsä pintaa, kunnes havahtuu ajatuksistaan. Joku on oven takana ja huutelee häntä kimakalla äänellä.

     Vaimo on ottanut loppupäivän vapaata ja tulee hakemaan miestään. ”Ajattelin, että viettäisit tämän päivän kanssani etkä menisi päivälliselle asiakkaittesi kanssa.”

     Kotonaan Tapio miettii, miten valmistaa lounas, kun vaimokin on kotona. Eihän se sitten olisi enää yllätys. Tapio keksii nopeasti uuden idean. ”Käyn ulkona pikaisesti lenkillä”, hän huikkaa selityksekseen. Oikeasti hän suunnistaa äitinsä luokse.

     Viimein parin tunnin jälkeen kalagratiini on valmis. Nyt vielä pöytä koreaksi ja soitto kotiin vaimolle, että Tapio on nyrjäyttänyt nilkkansa ja hänet pitäisi hakea Tapion äidin luota.

   Kun vaimo näkee Tapion terveen nilkan ja katetun juhlapöydän hänen suunsa loksahtaa auki, sillä vaimo ei ole muistanut heidän hääpäiväänsä.

    Tapio jää vielä pohtimaan, uskaltaisiko kertoa pienen salaisuutensa, että hän käy vielä leikkimässä pikkuautoilla lelukaupassa. Se saa olla vain hänen ja kaupan välinen salaisuus, hän päättää.

 

               Kati Kolari