Näkymätön

 

Aamulla Pertti herää useimmiten siihen, kun hänen lemmikkikanansa koputtaa nokallaan hänen jalkaansa. Kana on ollut hereillä jo jonkin aikaa mutta antaa Pertin nukkua joka aamu tasan kahdeksaan saakka. Pertin hintelä selkä taipuu ruksahdellen mitä ihmeellisimpiin asentoihin hänen suorittaessaan aamujumppaa. Samalla myös kuluneet kalsarit repeävät ikävästi takamuksesta. Jos joku sattuisi tarkkailemaan Perttiä hänen kukallisten verhojensa takaa, avautuva näky saattaisi olla hyvinkin koominen. Näin ei kuitenkaan tule edes vahingossa käymään, sillä syystä, jota Pertti ei itsekään tiedä, hän on aina ollut jokseenkin näkymätön mies. Tai jos ei aivan näkymätön, ainakin vaikeasti huomattava. Ehkä juuri siksi äidilläkin oli silmälasit.

Pertti kumartuu peilin eteen sukimaan sotkuista partaansa. Peili oli mennyt rikki Pertin syntyessä. Niin oli äiti hänelle kerran sanonut. Pertti ei ollut silloin aivan ymmärtänyt, mitä äiti oli tarkoittanut. Kanaa ei haittaa se, että Pertti on hintelä ja kierosilmäinen. Sille ei tulisi mieleenkään pilkata poloista Perttiä. Aamutoimien jälkeen Pertti kaivaa kaappinsa kätköistä pölynimurin. Pieni vihreä mökki onkin nopeasti imuroitu. Pertti on tyytyväinen. Jälleen kerran hän todisti itselleen, ettei ole mikään mämmikoura, toisin kuin toiset luulevat. Pertti osaa hoitaa pientä taloaan mallikelpoisesti.

Joka aamu Pertti keittää aamuteet itselleen ja kanalleen. Kana on kiva kaveri ja putkauttaa munan Pertille aamiaiseksi. Parasta heidän ystävyyssuhteessaan on se, että Pertti voi olla oma itsensä kanan kanssa. Kana ei kysele Pertin tyttöystävistä tai työpaikoista, eikä Pertin tarvitse hävetä sitä, ettei vielä omista kumpaakaan. Aamiaispöydässä kana saa kuulla pitkät tovit Pertin kurjasta elämästä. Kana tietää, että Pertillä riittää tarinaa joka päiväksi, ja kuuntelee mielellään. Joskus kana on hiljaa mielessään pohtinut, kuinka yhden miehen elämään voikaan liittyä niin monta surullista tarinaa. Syyksi ei riitä se, että Pertti ei ole mikään pieni mies. Oikeastaan Pertti on liian pitkä, oikea kukkakeppi, oli äitikin kerran sanonut.

Pertti murahtaa epätoivoisesti ja kaappaa kanan kainaloonsa. Kauniit ja rohkeat on heidän molempien suosikkiohjelma, ja nyt he myöhästyvät sen alusta pari minuuttia. Ohjelma on uusinta eiliseltä, mutta tietystihän se on pakko katsoa. Sohvan pohjalta kuuluu hervotonta naurua. Siellä Pertti ja kana hekottelevat yhdessä Pertin hauskoille jutuille. Pertti on oikea vitsiniekka, kun sille päälle sattuu. Kana ei millään osaisi kertoa yhtä hyviä juttuja. Pertti on päätellyt kanan ilmeistä, että se ihailee häntä kovasti. Valitettavasti kana osaa olla aika ajoin hyvinkin mykkä, mikä tietysti haittaa jonkin verran heidän juttutuokiotaan.

Puutarhasta löytyy kastelua kaipaavia kukkasia. Pertti on oikea viherpeukalo, vaikka ei omistakaan toista peukaloa. Pertti tietää, ettei kana tule kateelliseksi, vaikka Pertti onkin hyvä puutarhatöissä. Kana ei ole sellainen. Pertti ei ehkä osaa laskea yksinkertaisiakaan kertolaskuja, mutta on hyvä monessa muussa asiassa, vaikka kukapa nyt sitäkään uskoisi. Kana puolestaan on surkea melkein kaikessa mihin ryhtyy. Tokihan se haluaisi auttaa, mutta ei osaa muuta kuin sotkea. Perttiä se ei haittaa, eihän kanakaan moiti häntä. Porkkanat nostettuaan Pertti ja kana kömpivät nokkaunille.

Pertti hakee imurin kaapista, jo viidettä kertaa sinä päivänä, kuten joka päivä. Jos kana saisi luvan päättää, Pertti ei saisi imuroida ollenkaan. Imurin ääni on kamalinta mitä se voi tietää. -Syötäisköhän me kohta, Pertti huhuilee keittiön syövereistä, -Mie tein namipuuroo, mieliruokaas. Pertti tietää, että kana tykkää puurosta ihan kamalasti, mutta vain jos se on Pertin tekemää. Pertti osaa tehdä maailman parasta mannapuuroa.

Puutarhasta, raparperipuskan takaa, Pertti löytää pienen kellertävän möykyn. Imurointi saa jäädä. Illalla Kauniita ja rohkeita katsellessa kukaan ei enää naura Pertin hyville jutuille.

 

 

                                                                Emmi Räisänen