Naisen päivä

 

Kellon pirinä herättää Fredriikan. Aamulla on herättävä aikaisin, koska kädet ovat täynnä töitä. Hän nousee rivakasti sängystä, pukee nopeasti vihreät samettihousut jalkaansa ja vetää kauhtuneen villapaidan päällensä. Hän pujottaa pienet kultaiset korvakorut korviinsa ja harjaa tummanruskean polkkatukan. Fredriikka laittaa uuniin tulet ja ruokkii kotieläimensä, joita on vuosien aikana kertynyt monia. On kissaa ja koiraa. Kaikkein tärkeintä elämässä tällä hetkellä on hänen 200 poroaan. Ne merkitsevät hänelle enemmän kuin omat lapset. Porot ovat täällä minun kanssani, kun taas lapset eivät edes viitsi käydä, ajattelee Fredriikka.

                      Juodessaan aamukahvia hän tuijottaa pimeää maisemaa. Viisi vuotta on siitä, kun Mauno kuoli. Sen jälkeen hänellä ei ole ollut kunnollista juttuseuraa. Autioituneella seudulla ei ole kovin lähellä muita asukkaita. Fredriikka aukaisee omakotitalonsa oven päästää ensin koirat ulos, ja sen jälkeen lähtee itse vaeltamaan porojen aitausta kohta. Hän saa elantonsa myymällä porojen lihaa. Niistä saa hyvän hinnan, kun Helsingin herrasväki ostaa sitä kulinaarisiin nautintoihin. Tänään on päivä kun parikymmentä poroa kohtaa elämänsä lopun. Hän haluaa kuitenkin antaa teurastamoon meneville poroille juhla-aterian. Teurastamon miehet ovat mukavia heppuja ja ymmärtävät, että porot ovat tärkeitä Fredriikalle.

                      Fredriikalla on unelma: tehdä luontodokumentti tunturisopuleiden elämästä. Olisi ihanaa asua metsässä ja tutustua sopuleiden elämään, mutta eihän hän voi tehdä sitä. Minne hän laittaisi eläimet? Hän on hyvin ylpeä siitä, ettei hän ole takertunut muihin ihmisiin vaan hän elää omaa elämäänsä eläimiensä kanssa. Joku ehkä ajattelisi, että hän on yksinäinen, mutta se ei ole totta. Fredriikka nauttii elämästä ja saa elämänilonsa eläimistä.

                      Kun porot ovat saaneet juhla-aterian, hän vie porot eri aitaukseen odottamaan rekka-autoa.  Teurastamon miehet eivät olleet samoja, jotka ovat aina ennen tulleet hakemaan porot. ”Missäs ne makkaraksi tulevat koikkajalat oikein kuhnivat?” kysäisi toinen miehistä. Fredriikka havahtuu. Kuinka mies voi puhua noin? Porot ovat eläimiä, jotka uhraavat elämästä ihmisten takia, että me saisimme ruokaa. Miehet repivät, hakkaavat ja lyövät poroja, mikä on kuin kidutusta Fredriikalle. Teurastamon työntekijät tunkevat rekan täyteen eläimiä, mutta Fredriikka ehdottaa, ettei eläimiä tarvitse viedä yhdellä kerralla. Luukut lyödään kiinni ja ehdotus on hylätty. Auto kaasuttaa pois.

                      Hän on tyrmistynyt ja surullinen. Ovatko ihmiset todella noin kovasydämisiä ja piittaamattomia? Hän on aina luullut, että muutkin ihmiset kunnioittavat luontoa ja eläimiä. Fredriikka ymmärtää, että maailma on kylmä ja paha. Ihmiset eivät ymmärrä, mikä on tärkeää ja mitä pitää kunnioittaa. Tuli rätisee, koirat nukkuvat rauhallisina. On hyvä olla ilman televisiota ja radiota. Fredriikka miettii sängyssä.

Kidutusta ei tule enää tapahtumaan. 

                                            Hennariikka Savolainen