Epäonni

 

- Muistatko sen kympin, jonka lainasit multa noin vuos sitten? Mä tarttuisin vähä rahaa ja ois kiva jos voisit maksaa sen vaikka nyt…

- Mut etkö sä muista, kun mä sillo baarissa tarjosin sulle oluen? Mehän sovittiin et en oo enää auki ku vitosen. Sitä paitsi mulla ei oo ny rahaa mukana.

- Aijaa… Mä en kyl muista et oltais sovittu…

- No, sä olit aika pahassa humalassa. Miten sä muka sen jälkeen oisit voinu muistaa mitää. Muistatko ees sen ku sä aloit laulaa kovaan ääneen Maamme-laulua?

- E-en… Mut…

- Ja sit se portsari heitti sut pihalle. Heh heh! Meil oli sillo tosi hauskaa! Se tais olla jotai pari viikkoo sitten. Otetaan joskus uudestaan, mut ny mun pitäis varmaa mennä. On kato paljon tekemistä. Mitäs sulle muuten kuuluu?

- Hyvää…

- No hyvä! Jos mä vaikka tulisin tänään käymään ja tuon samalla kahvipaketin, jos mä vaik sillä korvaan sen vitosen. Vai onko sulla muka jotai muuta tekemistä?

- Ei… mutta mulla ei oo enää kahvinkeitintä ku jouduin myymään sen. Mulla on oikeesti vähä pulaa rahasta ja oisin tarvinnu sen kympin… tai vitosen…

- Käy lainaamassa pankista! En mä oo mikää laina-automaatti! Mä ostan sit vaik teetä nii ollaan sit sujut. Litkitään sit sitä teetä.

- Okei…

Päivä jatkui yhtä surkeana. Kun hän oli lähtenyt johonkin “tärkeään” tapaamiseen, alkoi sataa. Pahaksi onnekseni olin jättänyt sateenvarjoni autoon ja auton avaimet olivat, yllätys, yllätys, auton sisällä ja ovet lukossa.  Nostin takkini kauluksia ja koetin suojata itseäni sateelta niin hyvin kuin mahdollista. Juoksin eteeni katsomatta yrittäen löytää jostain suojaa. Kauppa! Voisin samalla ostaa jotain tarpeellista. Juuri kun olin päässyt suojatielle, valot vaihtuivat punaisiksi. Autot läksivät äkäisesti liikkeelle. Mutisin jotain epämääräistä itsekseni, mutta odotin kiltisti, että valot vaihtuisivat. Vihdoinkin! Juoksin tien yli kohti suojaa.

Mitähän puuttui? Mitä tärkeää… Silloin heräsin ajatuksistani, mutta liian myöhään. Olin kaatunut jonkun mummelin ostosten päälle.

- Anteeksi! Mä en huomannu…

Hän veti ostoksiaan lähemmäs kuin koettaen suojella niitä minulta aivan kuin olisin joku vaarallinen rikollinen.

- Ei se mitään.

- Anteeksi, ei ollut tarkoitus.

Mummo vain nyökytteli ja seisoi paikallaan katsoen minua oudosti. Kasvot punaisina ja muiden ihmisten katseet niskassani koetin kadota jonnekin hyllyjen väliin.

Hedelmiä? Turhaa… Leipää? Ei… Maitoa? On ainakin puoli litraa. Mehua? Se vie vain tilaa… Nälkä kurni, ja otin purkin hernekeittoa ja puolentoista litran pullon kokista. Kyllä niillä pärjää. Ulkona sade ei ollut vieläkään tauonnut. Nostin kauluksen taas pystyyn ja juoksin. Välillä tuuli yltyi ja sade hiljeni, mutta hakkasi taas pian asfalttia ja autojen konepeltiä. Autosta puheen ollen, täytyy muistaa hakea se joskus, mutta sillä ei ole kiirettä. Toivoin vain pääseväni kotiin kuivattelemaan. Juuri kun luulin, etteivät vaatteeni voisi olla enää yhtään märemmät, auto ajoi ohitseni ja loiskautti kurat päälleni. Ihanaa! Juuri tällaista koko päivä tarjosi minulle! 

Vähitellen sade muuttui pieneksi ripeksinnäksi, mutta se ei minua enää hyödyttänyt, sillä olin jo melkein perillä. Avasin oven ja ravasin portaat ylös etsien samalla kämppäni avainta jostain taskun pohjalta. Vihdoin kolmas kerros. Kohta olisin perillä. Kotona lämmittäisin hernekeiton, kaataisin lasin kokista ja katselisin telkkaria, mutta ensin menisin lämpimään kylpyyn. Parasta olisi kuitenkin päästä eroon näistä märistä vaatteista ja vaihtaa kuiviin… Silloin huomasin, että etsintäni ei tuottanut paljoa tulosta. Avain oli varmaan pudonnut. Ei voi olla totta! Vihdoin löysin sen farkkujen taskusta ja pääsin lämmittelemään. Avasin telkkarin, pistin hernekeiton kattilaan lämpiämään ja lasin kokista. Itse vaihdoin märät vaatteeni kuiviin ja asetuin sohvalle. Uutisissa kerrottiin, kuinka nuorten väkivaltainen käytös oli lisääntynyt. Pudistin päätäni ja käväisin hämmentelemässä hernekeittoa. Samassa kuulin jonkun kertovan, kuinka hänen kimppuunsa tänään kävi nuori raggari. Kävin vilkaisemassa telkkaria ja eikös siinä ollutkin se sama mummeli, joka säälitteli sitä poikaparkaa, joka ilmeisesti hyvin ahdistunut ja käyttää varmaan huumeitakin, joihin tarvitsee rahaa. Yrittihän hän ryöstää avuttoman mummelipolon. Kaiken lisäksi “ryöstöyritys” näytettiin valvontakameralla kuvattuna, sekä “ystäväni” kertoi silmät pyöreinä, kuinka ei olisi voinut arvata, millainen psykopaatti hänen paras ystävänsä on.

 

                                                                                                                                                                     Elisa  Poutiainen