Elämä

 

 

    Tyttö istuu talonsa rappusilla mietteliään näköisenä. Hän näyttää haaveilevan onnesta, ehkä myös paremmasta tulevaisuudesta. Äkkiä äiti ja isä saapuvat peltotöistään, ja tyttö havahtuu. Hän kuulee vanhempiensa keskustelevan tulevista lavatansseista, joihin alkoi jo kohta olla kiire. Tyttö kysyy, voisiko hän tulla mukaan. Vastaus on kielteinen. Ne ovat siis aikuisten juhlat, tyttö ymmärtää ja tuntee olonsa hyvin nuoreksi. Sitten hän rientää vanhempiensa vanavedessä sisään lämpimään pirttiin.

    Illalla tyttö on juuri nukahtamaisillaan, kun vanhemmat saapuvat kotiin. Tyttö viilettää ovelle ja kurkistaa varovasti oviaukosta eteiseen. Hän näkee isänsä hoipertelevan rappuja vaivalloisesti ylös ja rojahtavan sitten hattunaulakon päälle. Perässä kuuluu kovaäänistä kiroilua ja huutoa. Tyttö sulkee silmänsä ja juoksee takaisin peiton alle. Pian äiti saapuu paikalle ja aloittaa tapansa mukaisen väitösottelun tämän viinalta haisevan kummajaisen kanssa. Tällaisina iltoina tyttö kuvittelee olevansa lintu, joka vaikeiden tilanteiden kohdatessa lentäisi kauas pois vapauteen. Hänestä ei koskaan tulisi samanlaista pelottavaa rumilusta kuin hänen isästään. Ei koskaan.

 

 

    - Kalevi haes vielä yhdet, kyllä mä maksan.

Vanha mies nousee hitaasti ylös tuolistaan ja lähtee hoiperrellen uusimaan tilaustaan. Kaksi tuoppia olutta, muuhun heillä ei ole enää varaa. Saatuaan haluamansa hän palaa pöytään ja vinkkaa siinä istuvalle naiselle silmää.

- Siinä on neidille vähän suunkostuketta, mies sopertaa ja alkaa nauraa äänekkäästi. Nainenkin nauraa ja saa sanotuksi pari sanaa vaivalloisesti takaisin. Sitten puhe alkaa sammaltaa niin pahasti, että naisen on pakko lopettaa hetkeksi. Hän sulkee silmänsä ja painaa päänsä käsien väliin.

- Nyt alko väsyttää..

Hän ei enää jaksanut välittää mistään.

 

          

    Nuori nainen hymyilee kävellessään kadulla. Hän oli töissä kuullut saavansa ylennyksen, eikä mikään voinut juuri nyt olla paremmin. Nainen vilkaisee kelloaan ja kiihdyttää sitten hermostuneena askeliaan. Ilman aviomiestään hän ei omien sanojensa mukaan olisi pystynyt vastaavaan, mutta nyt alkoi kuitenkin jo olla kiire: hänen rakkaansa iltavuoro alkaisi kohta, ja nainen halusi välttämättä olla kotona ennen kultansa lähtöä. Enää sata metriä, sitten saisi levätä. Askeleet muuttuvat pikkuhiljaa juoksuksi. Samassa naisen puhelin alkaa soida. Hän kaivaa sen tympääntyneenä laukustaan ja katsoo numeroa. Se on tuntematon, mutta nainen vastaa silti.

- Haloo?

- Poliisista päivää.

    Illalla nainen löytää itsensä takkatulen äärestä konjakkipullo turvallisesti sylissään. Hänen rakkaansa oli suistunut tieltä ja päättänyt elämänsä. Nainen kaataa lisää konjakkia lasiinsa ja sulkee silmänsä. Hän on yksin.

 

          

    Nainen sai pitkästä aikaa töitä. Hän saisi toimia kaupungin joulumyyjäisissä maskottina ja jaella lapsille ilmaista karkkia. Eihän tämän kovin hääviä ollut, mutta 10 vuoden työttömyyden jälkeen hyvä tilaisuus päästä takaisin työelämään, vielä kun luvassa olisi lisäksi melko helppoa rahaa. Raitis piti kuitenkin olla. Nainen tuumaili hetken, mutta päätti sitten suostua vaatimukseen. Hän oli jo tuhlannut niin paljon elämästään alkoholiin, ettei tahtonut enää jatkaa samaa. Nyt oli aika alkaa välittää.