Eksyksissä

 

 

 

    Herään sohvalta. Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi nukkunut sohvalla. Viimeksi varmaan silloin, kun asuin vielä vaimoni kanssa. Hän se sitten oli ihana nainen: pitkät vaaleat hiukset, upeat ruskeat silmät, joiden kaltaisia en ole nähnyt kellään muulla, ja luonteeltaan hän oli kuin enkeli. Aina niin ystävällinen ja lempeä. Aina hän jaksoi ymmärtää minua  ja minun tekojani.

    Tämä paikka näyttää omituiselta: matala huone, vihreät verhot, kaksi sohvaa, pöytä ja kahvinkeitin. Tai oikeastaan se ei näytä omituiselta, koska se näyttää ihan jonkun työpaikan kahvihuoneelta. Omituista tässä on se, etten tiedä mitä täällä teen tai miten jouduin tänne.

     Tämä on niin kuin lapsena, kun veljeni päättivät tehdä minulle pikku jekun. He kantoivat minut ja sänkyni keskellä yötä keskelle peltoa. Aamulla kun heräsin, olin hyvin ihmeissäni ja peloissani. Luulin että mörökölli oli vienyt minut sinne, koska äiti usein pelotteli minua sillä, niin kuin muutkin äidit pelottelivat lapsiaan. ”Jos et ole kiltisti, niin mörökölli tulee vie pois”, niin äitini aina sanoi. Tämän pikku jekun takia en uskaltanut nukkua kahteen päivään, mutta selvisin siitä niin kuin muistakin jutuista.

     Tämän jekun takana on tuskin veljeni, sillä toinen heistä makaa Vaasan hautausmaalla ja toisesta en ole kuullut mitään kahteen vuoteen. Enköhän ole itse tämänkin jutun aiheuttanut, sillä jostain syystä osaan itsekin sotkea asiani. Niin kuin viimeksi Kuopiossa. En edes halua muistaa sitä.

- Mikä mies se täällä istuu? kysyi lyhyt ja tätimäinen nainen. En edes huomannut, että hän oli saapunut paikalle. Olin kai ajatuksissani. Katselin häntä ihmeissäni.

- Niin mitä sinä teet täällä? Tai miten sinä pääsit tänne? kysyi hän uudestaan.

- Eino, se on nimeni. Ja mitä tulee siihen, miten minä tänne pääsin tai miksi olen täällä, minulla ei ole minkäänlaista aavistusta, vastasin.

Hän katsoi minua ihmeissään.

- Jos sinua kiinnostaa tietää, niin olet lastentarhan kahvihuoneessa.

- Lastentarhan? kysyin. 

- Niin. Sinun olisi parempi lähteä ennen kuin lapset tulevat paikalle.

     Eipä olisi uskonut. Harvemmin sitä herää lastentarhasta. Tämä voittaa veljien jekun. Nousin sohvalta ja lähdin kävelemään ovea kohti vastaamatta naiselle. Hän sanoi jotain, mutta en jaksanut välittää hänestä. Mielessäni oli liikaa asioita.

     Astuin ulos ovesta, ja vastaani käveli vaaleahiuksinen nainen, joka kantoi sylissään pientä lasta. Nainen muistutti vähän minun vaimoani. Hän se sitten oli ihana nainen.